Synkkiä sarjakuvia: Wytches, Sandman ja Jaybird

Pieni katsaus Halloween-haasteen aikana lukemiini sarjakuvakirjoihin. Luin siis haasteeseen kaksi amerikkalaista sarjakuvateosta ja viimeisen haasteillan bonuksena vielä omasta hyllystäni löytyneen Sarjakuva-Finlandia-voittajan.



Scott Snyder: Wytches, Volume 1
Kuvittaja: Jock
Kustantaja: Image Comics, 2015
Sivumäärä: 192
Arvosana: JJJ

Wytches on sarjakuva, joka tuli vastaani kirjaston tietokannasta, kun etsin haasteeseen sopivia kauhusarjakuvia. Sen kansikuva vaikutti melkoisen synkältä ja synkkä on sarjakuvan sisältökin. Kirjan lopussa on tarinan luojan Scott Snyderin taustoitukset kertomukseensa. Hän kertoo omista lapsuuden kokemuksistaan, suhteestaan kauhuun ja pelkoihin sekä ajatuksistaan Wytchesin noitien taustalla. Nämä jälkisanat syventävät kirjan kertomaa tarinaa, tuovat sen lähemmäksi ja elävämmäksi lukijalle.

Heti sarjakuvan alkusivuilla sen tarjoama lähtöasetelma toi mieleeni perinteisen amerikkalaisen kauhuelokuvan: perhe muuttaa jonkin järkytyksen aiheuttaneen tapahtuman jälkeen uudelle paikkakunnalle, jossa sitten alkaakin tapahtua kammottavia asioita. Wytchesissä perheeseen kuuluu lastenkirjailijana työskentelevä isä, aiemmin auto-onnettomuuteen joutunut sairaanhoitaja-äiti ja heidän 13-vuotias tyttärensä Sail(or), jolla on ollut lapsuudesta asti taipumus ahdistuneisuuteen. Uudessa kodissa Sailorin painajaiset käyvät kuitenkin liian todellisiksi ja lähimetsän puissa tuntuu elävän jotain hyvin karmaisevaa. Jotain, joka on hänen perässään.

Vaikka sarjakuvaa ainakin jossain määrin on markkinoitu noita-käsitystä ravistelevana teoksena, en minä ainakaan onnistunut yhdistämään sarjakuvan hirviöitä noitiin, vaan ajattelin ne puhtaasti vain hirviöinä, enkä valitettavasti edes kovin mielenkiintoisina sellaisina. Kirjan tarina etenee sujuvasti, mutta en oikein kokenut sen tarjoavan mitään uutta: metsässä elävät hirviöt ja tarinan esittämät juonenkäänteet ovat tulleet vastaan muissa kirjoissa ja elokuvissa lukemattomia kertoja. Tulipa mieleeni myös viime vuoden Halloween-haasteeseen lukemani Emily Carrollin Through the Woods. Viihdyin silti Wytchesin parissa ja  teoksen kuvittanut sarjakuvataiteilija Jockin työnjälki on todella väkevää. Vahvat värit hyppäävät kirjan sivuilta ja tarinan synkkyys ja brutaalius pääsevät oikeuksiinsa. 

Wytches muissa blogeissa: En löytänyt sarjakuvasta arvioita muista kotimaisista blogeista.
Helmet-haaste 2018: -




Neil Gaiman: Sandman - Yösävelmiä ja alkusoittoja (The Sandman: Preludes and Nocturnes)
Kuvittajat: Sam Kieth, Mike Dringenberg, Malcolm Jones III, Dave McKean
Suomentaja: Petri Silas
Kustantaja: RW Kustannus, 2015
Sivumäärä: 251
Arvosana: JJJ

Sandmanin voi sanoa nousseen kulttiklassikoksi viime vuosikymmenten aikana. Neil Gaimanin alkuperäinen sarjakuva on vuodelta 1989 ja tämä vuoden 2015 suomennos perustuu The Absolute Sandman -kokoelmaan ja sisältää sarjan ensimmäiset kahdeksan lehteä. Tänä vuonna sarjasta on julkaistu jo kahdeksas kirja. Jälkisanoina kirjassa on Gaimanin kirjoittamat hahmotelmat sarjakuvan hahmoista sekä tarinasta. Nämä ovatkin loistava lisä kirjaan, sillä ainakin minua ne auttoivat ymmärtämään kokonaisuutta paljon paremmin ja saamaan siitä enemmän irti.

Sandmanin tarina alkaa vuodesta 1916, jolloin mustaa magiaa harjoittava seura yrittää manata esiin itse Kuoleman, mutta saakin vangikseen unten valtiaan eli Sandmanin. Vuosikymmenten vankeuden jälkeen Sandman pääsee viimein vapauteen, mutta on menettänyt voimiaan ja välineitä, joilla hallita valtakuntaansa. Nukkumatti lähtee etsimään kadonneita ja varastettuja esineitään, joista esimerkiksi unikivenä toimiva rubiini on päätynyt hulluksi tulleen Tohtori Kohtalon käsiin vuorokauden ympäri auki olevaan maantiekahvilaan.

Sandmanin myyttinen ja uniin sukeltava maailma on eittämättä taidokas ja mielikuvituksekas. Ymmärrän sarjakuvan suosion ja pystyn huomaamaan sen hienoudet ja antamaan sille tunnustusta niistä, mutta kokonaisuutena Yösävelmiä ja alkusoittoja ei kuitenkaan säväyttänyt minua sen suuremmin. Joistakin tarinoista pidin enemmän kuin toisista ja yksi suosikkini on kirjan viimeinen sarjakuva "Sisareni siipien havinaa", jossa esitellään itse Kuolema Sandmanin goottityylisen sisaren muodossa. Kirjan tarinat lainaavat runsaasti erilaisia elementtejä muun muassa mytologiasta ja supersankaritarinoista, joten ehkäpä eri elementtejä oli minun makuuni vähän liikaa. Täytynee jatkaa silti sarjan seuraavien osien pariin, jotta näkee mihin suuntaan tarina lähtee kulkemaan.

Yösävelmiä ja alkusoittoja muissa blogeissa: Lukemattomat lukemattomat
Helmet-haaste 2018: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja




Jaakko & Lauri Ahonen: Jaybird (Pikku Närhi)
Kustantaja: Egmont, 2012
Sivumäärä: 126
Arvosana: JJJJ

Halloween-haasteen viimeisenä kirjana luin Pikku Närhen, joka kertoo suuressa vanhassa kartanossa äitinsä kanssa asuvasta pikkulinnusta. Sarjakuva on kotimainen ja julkaistu myös suomeksi, mutta minulla on siitä englanninkielinen painos. Sen kansikuva vangitsi katseeni sarjakuvamessuilla niin lujasti, että päädyin ostamaan kirjan itselleni. Vuonna 2012 Pikku Närhi palkittiin Sarjakuva-Finlandialla. 

Pikku Närhi on ulkomaailmasta eristyksissä elävä lintu, joka tunnollisesti hoitaa äitiään ja siivoaa kotikartanoaan. Talon ikkunat on laudoitettu umpeen ja ulkopuolella olevaan maailmaan pienellä närhellä ei ole minkäänlaista kontaktia, vaikka pelonsekaista mielenkiintoa hän sitä kohtaan tunteekin. Ulkona on jotakin hyvin pelottavaa, mistä närhi-äiti lastaan toistuvasti varoittelee ja millä hän pyrkii pitämään tämän hallinnassaan.

Sarjakuvassa on tekstiä hyvin vähän, sen tarina nojautuu suurelta osin kuvien välittämään tunnelmaan. Estetiikaltaan kirjan kuvitus juuri onkin minuun vetoavaa, upean ilmeikästä ja selkeää. Kuvitus välittää vahvasti tunteita muun muassa kuvakulmien ja värien avulla, sen kerronta on hyvin elokuvamaista. Pikku Närhen ahdistusta ja pelkoa välitetään muun muassa kuvaamalla hänet ylhäältä päin hyvin pienenä ja yllättäviä säikäytyksiä tuodaan aivan lähietäisyydelle. Väritys on tummaa: mustaa ja harmaata, tummansinistä, viininpunaista ja ruskeaa. Kuten halloween-haasteen koontipostauksessani totesin, tämä oli haasteen aikana lukemistani kirjoista lempparini. Todella kaunis sarjakuvateos, joka onnistuu loistavasti välittämään synkeän ja pelokkaan tunnelmansa lukijalle.

Helmet-haaste 2018: 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle

Kommentit

back to top