Sarah Crossan: Yksi


 Tässä
                    me olemme

Ja olemme elossa.

Eikö se ole ihmeellistä?

Että onnistumme
ylipäätään
olemaan.


Sarah Crossan: Yksi (One, 2015)
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Kustantaja: S&S (2018)
Sivumäärä: 439
Arvio: JJJJ

Sarah Crossanin Yksi on runomuotoon aseteltu nuortenkirja siamilaisista kaksosista, Gracesta ja Tippistä. Sisarukset ovat lantiosta kiinni toisissaan ja heillä on kaksi päätä, kaksi sydäntä ja kaksi jalkaa, he ovat tyyppiä ischiopagus tripus. Joidenkin mielestä toisessa kiinni eläminen kuulostaisi varmaan vankilatuomiolta, mutta Gracen mielestä heidän asiansa eivät ole yhtään hullummin, sillä näin on aina ollut ja muusta he eivät tiedä. Vaikka tytöt elävät elämäänsä yhdessä, he toivovat silti, että heidät nähtäisiin yksilöinä, kuten muutkin ihmiset. Sisarukset ovat 16,5-vuotisen elämänsä ajan käyneet kotikoulua, mutta nyt perheen taloudellinen tilanne on käynyt sen verran huonoksi, että tytöillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin siirtyä tavalliseen lukioon muiden samanikäisten nuorten kanssa.

Minä?
Minä inhoan silmiä.
Silmiä,
    silmiä,
        silmiä
            kaikkialla,
ja sitä että olen luultavasti
jonkun ihmisen painajainen.

Kirja etenee kronologisesti lähtien liikkeelle elokuusta ja päättyen seuraavan vuoden maaliskuuhun. Tarinaa kerrotaan Gracen näkökulmasta, mikä on toimiva ja ymmärrettävä ratkaisu, vaikka paikoitellen olisin kaivannut myös persoonaltaan hyvin erilaisen Tippin ajatusten kuulemista. Tippin ja Gracen lisäksi mukana on useita sivuhenkilöitä: muun muassa heidän vanhempansa ja suorasanainen mumminsa sekä heidän balettia harrastava nuorempi siskonsa Nicola, jota tytöt kutsuvat Lohikäärmeeksi. Uudessa koulussa tytöt tutustuvat pinkkitukkaiseen Yasmeeniin ja tämän ystävään Joniin, jolla on kädet täynnä pieniä tähtitatuointeja. Pidän siitä, miten muut hahmot on esillä tarinassa ja miten heidän ongelmiaan, pelkojaan ja heikkouksiaan nostetaan myös hienovaraisesti esille.

Meillä on serkkuja
jotka sietävät meitä
ja sisko jonka kanssa me joskus hengaamme.

Mutta ystäviä?

Mistä me olisimme niitä löytäneet?

En ole koskaan ennen lukenut siamilaisista kaksosista kertovaa kirjaa, eikä aihe ollut minulle muutenkaan entuudestaan kovin tuttu. Olin lukenut kirjasta joitakin kehuvia arvioita ja se kiinnitti heti huomioni,  kun viime vuoden lopulla selailin kustantamoiden kevätjulkaisuja, mutta olin silti hieman varuillani. Pelkäsin, että kirja saattaisi harvinaisen aiheensa ja poikkeavan muotonsa vuoksi sortua erikoisuudentavoitteluun ja kompastua siihen. Näin ei onneksi käynyt, vaan Crossan on onnistunut aiheen käsittelyssä ja tyylissään varsin hienosti!

Vaikka Yksi on kirja, jonka pääosassa on siamilaiset kaksoset ja heidän kokemansa erilaisuus, sen tärkeimpiä teemoja on kuitenkin sisarusrakkaus ja tämän ohella tietysti myös ystävyyteen, aikuistumiseen ja rakkauteen liittyvät kysymykset. Lisäksi se käsittelee sivumennen myös muita suuria ja tärkeitä teemoja, kuten työttömyyttä ja syömishäiriötä.

Tippi kuorsaa
vieressäni
ja tuuli viuhuu ja viheltää ulkona,
ja minä haluaisin nousta katsomaan mitä tapahtuu,
mutta en uskalla herättää häntä,
hän alkaisi vain rähistä
ja valittaa ettei saa enää unta.

Niinpä makaan hiljaa
ja kuuntelen
ja yritän kuvitella
hurrikaania
ja millaista olisi
nousta ja katsoa
ulos ikkunasta
aivan
yksin.

Pidin suuresti kirjan säemuotoisesta rakenteesta, jopa enemmän kuin aluksi ajattelin. Runomuotoisuus tuo lukijan nähtäville kaiken oleellisen, mutta ei yhtään liikaa. Kerrontatapa toimi mielestäni todella hyvin, vaikka paikoitellen olisin kaivannut kieleen hieman lisää lyyrisyyttä.
Pieni alavireisyys kulkee läpi koko kirjan, kyyneliltäkään en lukiessani välttynyt. Tästä huolimatta kirjassa ei sorruta sentimentaaliseen märehtimiseen. Luin kirjan lähes yhdeltä istumalta ja sen tyyli kantoi erinomaisen hyvin alusta loppuun, eikä sekään oikeastaan häirinnyt, että loppuratkaisu oli aavistettavissa. Kokonaisuudessaan Yksi on koskettava ja kaunis kirja, joka herättää kiinnostuksen tarttua toistekin proosarunon muotoon kirjoitettuun teokseen.


Helmet-haaste 2018: 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

Yksi muissa blogeissa: Expelliarmus, Kirjojen keskellä, Sivutiellä, Bibbidi, Bobbidi Book, Tylypahkan Kirjasto, Lukeva peikko

Ei kommentteja: