Kristina Ohlsson: Lasilapset


Kristina Ohlsson: Lasilapset (Lasilapset #1)
Alkuteos: Glasbarnen (2013)
Suomentaja: Pekka Marjamäki
Kustantaja: WSOY, 2018
Äänikirjan kesto: 3 h 57 min
Äänikirjan lukija: Anni Kajos
Arvosana: JJJ

Maaliskuun lopulla sähköpostiini tupsahti Bookbeatilta tarjous, jolla sai palvelun kuukauden ajaksi yhdellä eurolla. Pitihän siihen tarttua, vaikka kirjaston lainojakin on tällä hetkellä aivan riittävästi odottamassa lukuvuoroaan. Halusin ensimmäiseksi kuunnella jotakin kevään uutuuslistoilta löytynyttä äänikirjaa ja bongasinkin sieltä Kristina Ohlssonin Lasilapset, joka on dekkarikirjailijana tunnetun Ohlssonin ensimmäinen lapsille suunnattu kirja. Lasilapset on Ohlssonin koululaisikäisille suunnatun jännitystrilogian esimmäinen osa ja se voitti Ruotsin parhaan lastenkirjan palkinnon vuonna 2013.

12-vuotiaan Billien isä on kuollut ja hänen äitinsä haluaa muuttaa pois heidän kotikaupungistaan Kristianstadista. He käyvät katsomassa läheisessä Åhusin taajamassa sijaitsevaa melkein 100-vuotiasta sinistä puutaloa ja vastoin Billien tahtoa muuttavatkin tähän taloon. Billie ei pidä uudesta kodista, sillä siellä on outo haju, se on täynnä pölyä ja siellä on vaikea hengittää. Talossa on myös kylmä ja sen lattiat natisevat ikävästi. Billien äiti haluaa uuden alun uudessa kodissa, mutta Billie ei ymmärrä, miten mikään voisi tuntua uudelta niin vanhassa talossa. Talossa näyttää siltä kuin edelliset asukkaat olisivat vain kesken toimiensa häipyneet pois ja jättäneet huonekalunsa ja tavaransa niille sijoilleen, kun ne sattuivat jäämään.

Pian muuton jälkeen Billie huomaa pölyisen pöydän pinnalle ilmestyneen pienen lapsen käden jäljen ja hän alkaa tuntea olonsa entistä turvattomammaksi, aivan kuin kaikki ei olisi kohdallaan. Eräänä yönä kuulostaa aivan siltä kuin joku olisi koputtanut Billien sängyn yläpuolella olevaan ikkunaan. Kaiken lisäksi olohuoneen kattolamppu tuntuu välillä heiluvan karmivasti ilman mitään syytä. Koulukaverinsa Simonan sekä uuden ystävänsä Aladdinin kanssa Billie marssii kirjastoon ja ryhtyy selvittämään talon historiaa ja outojen tapahtumien taustoja. Kuka asunnossa on asunut aikaisemmin? Milloin ja miksi he ovat muuttaneet pois? Valheet ja vaitonaisuus tuntuavat verhoavan talon menneisyyttä.

Lasilasten juonenkulussa on joitakin ennalta-arvattavuuksia ja kertomuksen kieli tuntuu paikoitellen liiankin yksinkertaistetulta. Toki kyseessä on nimenomaan alakoululaisille suunnattu jännityskirja, mutta erityisesti jotkin luvun loppujen köykäiset cliffhangerit tökkäsivät kuuntelukokemustani. Jännärin tyyliin juoni kuitenkin etenee sujuvasti, se on toimiva ja hyvin rakennettu. Uskon, että tämä olisi ollut kirja, jonka olisin ahminut alakouluikäisenä ja pitänyt suuresti! Erityismaininta vielä lopuksi muuten kansikuvan tekijälle Sami Saramäelle, pidän paljon suomenkielisen kirjan kannen tunnelmasta. Kokonaisuudessaan jäin kaipaamaan kirjalta inan verran enemmän, mutta toimiva lastenjännäri Lasilapset siitä huolimatta on. Jään odottamaan jatkoa, jota onkin luvassa jo tänä kesänä, sillä sarjan toinen osa Hopeapoika ilmestyy heinäkuussa.


Helmet-lukuhaaste 2018: 16. Kirjassa luetaan kirjaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti