Sarjakuva-Finlandia 2018: Armo, Kuolema meidät erotti ja Flu 3 - Viimeiset aivastukset

Tampereen sarjakuvafestareita eli Tampere Kupliita vietettiin maaliskuun lopulla. Sarjakuvafestareiden yhteydessä julistetaan myös Sarjakuva-Finlandia-voittaja, jonka valitsijana toimi tänä vuonna avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja. 10 ehdokkaan joukosta Valtaoja nosti voittajaksi Kaisa ja Christoffer Lekan postikorttimuotoisen sarjakuvakirjan Imperfect.


Tavoitteeni oli jo kolmatta vuotta peräkkäin lukea ehdokkaina olevat sarjakuvakirjat. Viime vuonna pari jäi lukematta pitkien varausjonojen vuoksi ja tämän vuoden ehdokkaista niin ikään kaksi on minulta vielä lukematta. Toinen on Roope Erosen omakustanteena julkaistu Jaiksfukin, jota ei löytynyt kirjaston valikoimista ollenkaan ja toinen on voittajakirja Imperfect, jonka olen varannut, mutta joka ei ole vielä käsiini asti ennättänyt. Kymmenestä Finlandia-ehdokkaasta kahdeksan sain kuitenkin nopeasti luettavaksi ja ehdinkin melkein kaikki lukemaan ennen voittajan julistusta, joten tässä ensimmäinen kolmen sarjakuvakirjan erä: Emmi Valveen Armo, Harri Filpan Kuolema meidät erotti ja Antti Ollikaisen Flu 3 - Viimeiset aivastukset.


Emmi Valve: Armo
Kustantaja: Asema, 2017
Sivumäärä: 301
Arvio: JJJJ

Emmi Valveen Armo on omaelämäkerrallinen ja äärimmäisen rohkea sarjakuvaromaani ahdistuksesta ja masennuksesta, joka on vienyt tekijäänsä synkkyyden syövereihin jo lapsesta lähtien. Raadollinen sarjakuvaromaani avaa taiteilijan elämää niistä lapsuuden ahdistuskohtauksista alkaen keskittyen syvimpiin sairauden vuosiin ja päättyen onneksi toiveikkaisiin ajatuksiin.

Itsetuhoisuutta, kaltoinkohtelua, väkivaltaa, harhoja, mielisairaalan seiniä. Millaista on, kun ihmisten katseet ja kosketukset polttavat ihoa ja elämä on täyttä tuskaa? Millaista on, kun tuntuu ettei ole ihmisenä yhtään mitään eikä kukaan edes voi rakastaa? Armo käy aluksi läpi tekijänsä nuoruuden kokemuksia,  joita seuraa muun muassa pakonomainen asioiden listailu ja yritys pitää listojen avulla elämä järjestyksessä, vaikka kaikki hajoaakin hallitsemattomaksi tomuksi.

Sarjakuva tuo esille, miten Emmi on hakenut myös apua masennukseensa: terapia on jatkunut jo vuosia ja vaihtuvien lääkärien myötä vaihtuvat aina myös lääkkeet. Terapeutin vastaanotolla Emmi tuntee, että ei voi sotkea tämän siistiä huonetta sairaudellaan. Kotona seuraa pakkoajatukset, jotka käskevät vahingoittamaan itseä ja jotka muuttuvat hirvittäviksi harhoiksi. Lopulta edessä on sairaalajakso, joka tarkoittaa sitä, että on viimein mahdollisuus levätä. Kaikessa synkkyydessään sarjakuva on lukijalle paikoin hyvin ahdistava, mutta niin sen mielestäni kuuluukin olla. Toisaalta tarinaa siivittää myös lakoninen huumori ja itseironiset kommentit omasta tilanteesta. Onneksi on myös toivoa. Sarjakuvan loppua kohden pehmeämmät värit ja valo valtaavat yhä enemmän alaa. Ahdistus alkaa hälvetä ja pimeys poistua.

Piirrostyyliltään Armo on vaikuttavan realistinen, paikoin jopa vangitseva. Jo pelkästään kirjan kansi vetää huomion puoleensa. Värit ovat voimakkaita ja niitä käytetään tehokkaasti apuna tapahtumien ja tunteiden ilmaisemisessa. Välillä värit leviävät ja valuvat kuin mustetahrat tai öljyläikät. Tai kuin sisälmykset sängylle. Armo on lyhyesti sanottuna äärimmäisen tärkeä kirja. Emmi Valve on todella vuodattanut itsestään paperille kaikkein synkimmät ja hirvittävimmät kokemuksensa ja tunteensa ja lopputulos on hätkähdyttävä.


Helmet-lukuhaaste 2018: 12. Sarjakuvaromaani

Muissa blogeissa: Kirjanurkkaus, Kujerruksia, Sivutiellä ja Lukupino



Harri Filppa: Kuolema meidät erotti
Kustantaja: POKUTO - Pohjoinen kustannustoiminta, 2017
Sivumäärä: 120
Arvio: JJJ

Harri Filpan Kuolema meidät erotti kertoo todellisiin tapahtumiin perustuvan, mutta myös fiktiivisiä näkökulmia sisältävän tarinan nuoresta leskimiehestä. Sarjakuvaromaani käsittelee kaikkea sitä, mitä puolison yllättävä kuolema tuo eteen, millaisia ajatuksia ja tunteita suruprosessin aikana tulee käytyä läpi ja miten ylipäätään eläminen traumaattisen kokemuksen jälkeen voi hetki kerrallaan jatkua.

Kirjan pohjana on toiminut tekijän surutyönsä aikana piirtämät sarjakuvat ja muut piirrokset sekä hänen kirjoittamansa tekstit. Aika ja tapahtumien paikat vaihtelevat samalla tavoin kuin niiden voisi kuvitella vaihtelevan ja hyppivän myös trauman kohdanneen henkilön mielessä. Tarinassa on mukana terassin remontointia, töissä käymistä, lähibaarin tiskillä istumista ja eri ihmisten kohtaamista,  kuoleman jälkeisten käytännön asioiden järjestämistä, alkoholin kulutusta ja yksinäisiä koti-iltoja. Läheisen kuolemansyyn epävarmuus aiheuttaa ahdistusta ja syyllisyydentunteita, selityksen kaipuu on suurta. Onneksi päähenkilön ympärillä on kuitenkin läheisiä, jotka osaltaan auttavat kannattelemaan raskaiden vaiheiden lävitse. Erilaisten tunteiden kirjo vihasta iloon seuraavat sivulta toiselle. Surutyössä kuljetaan kaikkien niiden läpi kohti hetki hetkeltä hivenen keveämpiä päiviä.

Sarjakuva on väritykseltään mustavalkoinen. Piirrostyyli sopii mielestäni hyvin aiheeseen, sillä realistisemmalla tyylillä suru ja ahdistuksen tunne olisivat voineet viedä tehoa itse sarjakuvan sisällöltä. Läheisen ihmisen menetykseen kuuluva surutyö, sen eri vaiheet ja niiden ilmentyminen ovat asioita, joita ei voi kokematta käsittää, mutta tämänkaltainen teos voi kuitenkin auttaa ymmärtämään. Takakansitekstinsä mukaisesti Kuolema meidät erotti ei pyri tarjoamaan vastauksia elämän suuriin kysymyksiin vaan antamaan näkökulmia elämän haurauteen liittyvien ajatusten kanssa selviämiseen.

Helmet-lukuhaaste 2018: 33. Selviytymistarina


Antti Ollikainen: Flu 3 - Viimeiset aivastukset
Kustantaja: Suuri Kurpitsa, 2017
Sivumäärä: 64
Arvio: JJJ

Tutustuin Antti Ollikaisen Flu-sarjaan pari vuotta sitten, kun sarjistrilogian toinen osa Jäätävä lentsu oli niin ikään Sarjakuva-Finlandian kärkikymmenikössä mukana. Täysin tekstitön sarjakuva tutkimusmatkailevasta linnusta ihastutti minua silloin, joten oli mukava yllätys huomata kolmas osa tämän vuoden ehdokaslistalla.

Viimeisissä aivastuksissa nimetön, seikkaileva lintu tutkii maanalaista pyhättöä ja päätyy sukeltelemaan veden alle aarrekarttansa johdattamana. Mukana seurassa kulkee tutusti pieni, välillä hölmöilevä pingviini ja viikatelintu. Aina välillä vilustuneen seikkailijan valtaisat aivastukset muuttavat tarinan suuntaa. Kokonaisuus on sympaattinen ja oivaltava ja Ollikaisen piirrostyyli on miellyttävää. Sarjakuvan värimaailma on seesteinen: veden alla tapahtuvat seikkailut on kuvattu siniturkoosilla, kun taas kirjan alku- ja loppuosa ovat ruskeanvärisiä.

Näinkin pieneen kirjaan on mahtunut paljon yllättäviä ja mielikuvituksellisia käänteitä, jotka kuljettavat tutkimusmatkailijan seikkailut päätökseensä. Nyt kun trilogian kaikki osat on julkaistu, olisi varmaan hyvä vielä lukea kaikki kirjat yhdessä, jotta tarina avautuisi kokonaisuudessaan. Näin erilläänkin luettuna Flu-sarja on ollut silti varsin hauska lukukokemus.

Helmet-lukuhaaste 2018: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

Kommentit

  1. Ihanaa, että kirjoitat näistä kaikista ehdokkaista tänne, kiinnostaa tosi paljon!

    Armo ja Flu vaikuttavat sellaisilta, että taidan laittaa ne heti varaukseen. Ja jälkimmäisestä siis koko trilogian. Varasin aiemmin Imperfectin ja se olisi nyt noudettavissa kirjastossa, täytyy käydä lähipäivinä hakemassa.

    VastaaPoista
  2. Kommppaan Lauraa, todella kiinnostavaa!
    Pitää laittaa heti varaukseen ainakin Flu, joka näyttää kuvien puolesta tosi hienolta.

    VastaaPoista
  3. Laura: Kiva, että kiinnostaa! :) Mäkin kävin juuri noutamassa Imperfectin, se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Pitäisi vaan ehtiä lukemaan se nopeasti, sillä laina-aika näytti olevan tavallista lyhyempi.

    Jassu: Kiva kuulla, että kiinnostaa! Flu on ainakin todella nopeasti "luettava" sarjakuva.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top