Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven


Ensimmäinen sana, jonka iäkäs parturi lausui kun olin astunut hänen salonkiinsa, oli lyhyt ja tiukka käsky, joka olisi voinut tulla natsiupseerin suusta. Tai iäkkään parturin. - Istukaa! Tein kuten käskettiin, ennen kuin hän ehti terävöittää viestiä saksillaan.

Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
Alkuteos: La petite fille qui avait avalé un nuage grand comme le tour Eiffel (2015)
Suomentaja: Taina Helkamo
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 224

Olin tässä taannoin lähdössä pienelle kesäretkelle Turkuun ja halusin ottaa mukaani junalukemiseksi jonkin mahdollisimman pienen ja kevyen pokkarin. Sen perusteella valikoin kirjahyllystäni Romain Puértolasin Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven, jonka olin aiemmin keväällä voittanut Suomalaisen kirjakaupan arvonnasta. Puértolas oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, ja mitään sen suurempia odotuksia minulla ei kirjalle ollut. Toivoin sen vain olevan helpohkoa matkaluettavaa.

Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven kertoo tarinan ranskalaisesta postiljoonista Providencesta, joka on adoptoinut marokkolaisen orpotytön Zaheran. Zahera on tiedonjanoinen ja lukuintoinen 7-vuotias, joka haaveilee tulevansa isona sapionautti-leipuriksi. Zahera sairastaa kystistä fibroosia, joka tuntuu siltä kuin olisi nielaissut muhkean ukkospilven sisuuksinsa ja joka aiheuttaa hänelle yhä rajumpia yskänkohtauksia. Providencen on tarkoitus hakea lapsi Marrakechista luoksensa Ranskaan, mutta juuri silloin Islannissa purkautuvan tulivuoren tuhkapilvi pysäyttää Euroopan lentoliikenteen. Providencen on kuitenkin päästävä Marokkoon keinolla tai toisella, sillä niin hän on tyttärelleen luvannut. Niinpä hän opettelee lentämään itse ja pyytää Orlyn lentoasemalta lupaa nousta ilmaan.

Ihastuin kirjan alkuun välittömästi, sillä pidän suuresti maagisesta realismista ja alku lupaili jotain sen suuntaista. Tarinan edetessä tapahtumat muuttuvat yhä hämmentävämmiksi ja mielikuvituksekkaammiksi: tavataan kiinalainen merirosvo, tiibetiläismunkkeja Renaultin tehtaassa ja yksityislentokoneestaan mitaleja jakava Yhdysvaltain presidentti. Kirjan loppu kuitenkin vetää yllättäen maton jalkojen alta, enkä oikein tiedä miten suhtautua siihen. Tavallaan se sopii tarinaan, mutta toisaalta olen kuitenkin hyvin ärsyyntynyt. Hämmentävää! Mietinkin pitkään, minkä arvosanan tälle oikein antaisin, mutta lopulta päädyin vain tylsään keskiarvoon ärsyyntyneisyyteni ja ihastukseni välimaastosta.


Helmet-lukuhaaste 2017: Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

Ei kommentteja: