Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaat 2017, osa 2

Sarjakuvavuoteni ja tutustumiseni sarjakuva-Finlandia-ehdokkaisiin jatkuu tällä kertaa kolmen esikoisteoksen voimin. Palkintoehdokkaiksi valitut esikoiset ovat Janne Kukkosen Voro - kolmen kuninkaan aarre, Petteri Kantolan Ajan kanssa - Kesäni Marcel Proustin seurassa ja Ossi Hiekkalan Nimettömien hautojen maa.


Janne Kukkonen: Voro - kolmen kuninkaan aarre
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 280

Voro on Janne Kukkosen esikoisteos ja A. W. Yrjänä valitsi sen tämän vuoden sarjakuva-Finlandia-voittajaksi. Valinnan perusteluina on muun muassa se, että Voro on "hallittu ja valloittava esikoisteos, jossa tarina nappaa mukaansa, henkilökuvaus on eloisaa ja tarkkaan mietitty mielukuvitusmaailma elää ja hengittää uskottavana". Olen samaa mieltä A. W. Yrjänän kanssa! Vaikka en olekaan vielä lukenut kaikkia palkintoehdoikkaita, olen tyytyväinen Voron voittoon, sillä se on monessa mielessä todella hieno teos. Sarjakuvan pääosassa on nuori mestarivarkaan uraa tavoitteleva Lilja, jolla on "takkuinen tukka kuin tuhkaa ja silmät mustat kuin kuuton yö". Tytöllä totisesti riittää asennetta ja tarmoa, hän on itsepäinen ja toimelias ja altis ajautumaan jos jonkinlaisiin ongelmiin, joista kuitenkin aina jollakin keinoin onnistuu selviytymään.


Väritykseltään teos on mustavalkoinen, mikä sopii tarinalle hyvin, mutta silti välillä kaipasin siihen myös värejä. Pidän suuresti sarjakuvan piirrostyylistä: hahmot ovat ilmeikkäitä ja keskiaikainen linnatunnelma välittyy lukijalle hyvin. Kukkosen tausta animaatio-ohjaajana näkyy teoksessa hyvin: taistelu- ja muut toimintakohtaukset ovat piirretty hyvin taidokkaasti. Oli virkistävää lukea hyvin rakentuvaa ja jännittävästi ja vauhdikkaasti etenevää sarjakuvakertomusta. Loppujen lopuksi tarina oli kuitenkin mielestäni melko perinteinen, joten onneksi se sisälsi myös joitakin yllättäviä käänteitä. 
Voro on ensimmäinen osa trilogiasta, joten jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa!


Helmet-lukuhaaste 2017: Esikoisteos


Petteri Kantola: Ajan kanssa - Kesäni Marcel Proustin seurassa
Kustantaja: Suuri Kurpitsa
Ilmestymisvuosi: 2016
Sivumäärä: 80

Petteri Kantolan Ajan kanssa kertoo nimensä mukaisesti sarjakuvataiteilijasta, joka viettää kesäänsä Proustin seurassa. Ennen kaikkea hän selventää oman elämänsä kipukohtia käymällä vuoropuhelua kirjailija Proustin kanssa. Parisuhteen päättymisen jälkeen päähenkilö päättää lähteä perinnöksi saamalleen mökille mukanaan 4300 sivua Proustia, jotka merkitsevät hänelle siinä tilanteessa ennen kaikkea vapautta ja aikaa. Lopulta koko sen kesän elämä kietoutuukin Proustin ja itsetutkiskelun ympärille. 


En ole lukenut aiemmin Proustia, mikä varmaankin esti saamasta kaikkea mahdollista irti tästä teoksesta. Pidän kovasti sarjakuvan ilmavasta piirrostyylistä ja vesivärimäisen herkästä värimaailmasta. Piirrokset ovat hyvin kauniita, voisin ottaa niistä osan jopa seinälleni. Sen sijaan Proust elämäntaitovalmentaja ei aivan täysin vakuuta minua. Onneksi upea piirrosjälki antaa jossain määrin anteeksi turhan coelhomaiset ja hitusen kökköiset elämänviisaudet, jotka ei oikein tarjoa itselleni suuria oivalluksia tai mitään muuta. Niistä huolimatta varsin hieno esikoisteos tämäkin!


Helmet-lukuhaaste 2017: Toisen taideteoksen inspiroima kirja


Ossi Hiekkala: Nimettömien hautojen maa
Kustantaja: Arktinen banaani
Ilmestymisvuosi: 2016
Sivumäärä: 64

Ossi Hiekkalan Nimettömien hautojen maata kuvaillaan Finn noiriksi, joka oli minulle sarjakuvissa entuudestaan tuntematon genre. Sarjaku vakirja sisältää kolme realistista ja itsenäistä rikostarinaa, joka sijoittuvat suomalaisiin maisemiin.Tarinat menevät suoraan asiaan ja keskelle tapahtumia ja ne sisältävät synkkiä ja surullisia kohtaloita, kostonhimoa, perheväkivaltaa ja alamaailman syövereitä.


Väritykseltään kirja on teemaan sopivasti kylmänkalseaa, tumman sinimustasävyistä. Tarinat ovat lyhyitä, mutta dramaattisia ja vaikuttavia. Joiltain osin ne ovat hiukan epäuskottavia, sanoisin, että turhan rikossarjamaisia. Genren esikuvat ovat amerikkalaisia, joten luulen, että osittainen epäuskottavuus juontuu sieltä. Kaikki valtamerentakaiset rikollismaailman piirteet eivät täysin istu suomalaiseen mieleen ja metsämaisemaan. Jään silti hyvin mielenkiinnolla odottamaan, millaista rikossarjakuvaa Hiekkalalta mahdollisesti tulevaisuudessa tulee lisää, sillä tämä lupasi jo sen verran hyvää.


Helmet-lukuhaaste 2017: Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti