Mari Manninen: Yhden lapsen kansa


Seitsemän lasta!
Kiinalaisittain seitsenlapsinen perhe kuulostaa niin hullulta, etten tahdo uskoa koko tarinaan. Ei tahdo autokuskinikaan.
- Seitsemän lasta! Taivas sentään! kuski sanoo yhä uudestaan ja uudestaan. - Se ei voi olla totta.

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa. Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret
Kustantaja: Atena 
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 205

Minun tulee harmillisen harvoin luettua tietokirjallisuutta. Pitäisi ryhdistäytyä sillä saralla! Vaikka pidän itseäni melko tiedonjanoisena ihmisenä, on minulla paljon pienempi kynnys napata kirjaston hyllystä mukaan täyttä fiktiota ja sukeltaa uusiin maailmoihin ja tarinoihin, kuin syventyä tämän maailman lainalaisuuksiin ja ilmiöihin. Onneksi toisinaan tulee silti tartuttua mielenkiintoiseen tietokirjaankin, kuten Mari Mannisen Kiinan yhden lapsen politiikkaa käsittelevään reportaasikokoelmaan. Yhden lapsen kansa voitti vuoden 2016 Tieto-Finlandia-palkinnon ja päätyi kiinnostavan aiheensa perusteella omalle toivekirjalistalleni. Jouluna sitten kaivoinkin kirjan paketista esille ja vuodenvaihteen jälkeen sain sen luettua.

Mari Manninen on Pekingissä asuva toimittaja, joka on haastatellut kirjaansa varten kiinalaisia perheitä siitä, miten 35 vuotta kestänyt yhden lapsen politiikka on vaikuttanut heidän elämäänsä. Osa kirjan tarinoista on julkaistu aiemmin Helsingin Sanomissa tai Suomen kuvalehdessä, mutta itselleni kaikki tarinat olivat uusia. Manninen on haastatellut kirjaansa varten monenlaisista taustoista tulevia eri-ikäisiä kiinalaisia. Kirjansa avulla Manninen haluaa paitsi tuoda esille tavallisten kiinalaisten tarinoita myös kumota yhden lapsen politiikkaan liittyviä myyttejä ja vääriä käsityksiä.
Kirjassa esille nousevat abortit ja vauvojen hylkäämiset, ilman vaimoa jäävät miehet ja lapsettomiksi päätyneet pariskunnat. Haastatteluissa kuullaan muun muassa rouva Dongia, jonka tehtävänä on ollut kylän syntyvyyden säännöstely ja Cecilyä, joka on päässyt kouluttautumaan pitkälle sen vuoksi, ettei hänellä ole veljiä. 

Pidin paljon teoksen rakenteesta, siitä miten yhden lapsen politiikkaa käsiteltiin monesta eri näkökulmasta ja eri henkilöiden tarinoiden kautta. Lähestymistapa on hyvin inhimillinen ja koskettava, vaikka ihmisten tarinat ovat pysäyttäviä. Kirja tuo hyvin esille sen, miten yhden lapsen politiikkakaan ei ole yksiselitteisesti hyvä tai huono asia. Kiinan harjoittamalla politiikalla on luonnollisesti etunsa ja haittansa ja kirja välittää surullisia ja ja järkyttäviä ihmiskohtaloita, mutta myös tarinoita sellaisilta henkilöitä, jotka ovat jollain tavoin hyötyneet yhden lapsen politiikasta. Raskaasta aiheestaan huolimatta kirja ei ole raskasta luettavaa.
Aihepiiri on niin mielenkiintoinen ja monipuolinen, että 205 sivua tuntui harmillisen lyhyeltä. Olisin hyvin mielelläni lukenut vielä lisää!


Helmet-lukuhaaste 2017: Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

Kommentit

back to top