Ensimmäinen!

Aloin pitää ensimmäistä julkista blogiani lähes kymmenen vuotta sitten. Olin tuolloin varsin innostunut korkokengistä ja kauniista mekoista, sillä olin vähän aikaisemmin klikkaillut lukulistalleni ensimmäisiä suomalaisia muotiblogeja. Valokuvailin ahkerasti ja bloggailin muutamia vuosia, kunnes innostus ja kiinnostus vähän lopahtivat ja muut kiireet veivät mukanaan.

Viime vuosien aikana uuden blogin aloittaminen on kuitenkin houkuttanut minua varsin usein. Totta puhuakseni olen aloittanutkin muutamia, mutta melko nopeasti hylännyt niistä jokaisen. Tämä blogi on ollut raakileena tiedostoissani hävyttömän pitkään ja nyt viimein tuntuu sopivalta hetkeltä palata kunnolla bloggailun pariin. Ajattelinkin, että uuden vuoden kunniaksi Kymmenennen kirjaimen on viimein aika nähdä päivänvalo (tai näin tammikuisena iltana ennemmin kelmeänä hohtavan kattolampun valo).


Tällä kertaa tarkoitukseni on kirjoittaa ensisijaisesti kirjoista ja niiden herättämistä ajatuksista. Lukeminen on ollut yksi rakkaimmista harrastuksistani jo lapsesta asti, ja nuorena haaveilin ryhtyväni kirjakriitikoksi. No, kriitikkoa minusta ei tullut, mutta päädyin kuitenkin sivuaineilemaan yliopistossa kirjallisuuden opintoja ja kirjoista kirjoittaminen kutkuttelee minua edelleen.

Olen melko lailla kausilukija; välillä saatan lukea monta kirjaa viikossa, välillä taas vierähtää pitkiä aikoja, etten saa tartuttua yhteenkään opukseen. Toivoisin, että kirjablogin pitäminen auttaisi välttämään suuria lukujumikausia. Samalla kuitenkin pelkään, että blogi lisää paineita lukea ja analysoida lukemaani, jolloin lempiharrastuksestakin saattaa tulla pakkopullaa ja ikävää suorittamista. Tästä syystä pidän itselläni oikeuden kirjoittaa myös muusta kuin kirjoista, ja samalla myös oikeuden lukea kirjoja kirjoittamatta niistä. Haluan tämän blogin olevan ennen muuta paikka, johon talletan (kirja)muistoja aina silloin kun tuntuu hyvältä.


P.S. Ai niin, blogin nimi, Kymmenes kirjain, juontuu tietenkin etunimeni ensimmäisestä kirjaimesta, joka on siis latinalaisten aakkosten kymmenes kirjain.

Ei kommentteja: