Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia


Valtameri ei ole vesistö. Valtameri ei ole ilmansuunta. Valtameri ei ole pohjoinen, etelä, itä, länsi. Valtameri ei ole lämmin. Valtameri ei ole kylmä. Valtameri ei ole maan vastakohta. Valtameri ei ole ihmisen ulkopuolella. Valtameri ei ole ihmisen sisällä. Valtamerta ei voi ottaa kiini. Valtamerellä ei ole pohjaa. Valtamerellä ei ole äitiä. Valtamerellä ei ole isää. Valtamerellä ei ole alkua. Valtamerellä ei ole loppua. Valtamerellä ei ole reunaa. Valtamerta ei voi ottaa kiinni. Valtamerta ei voi kuvailla. Valtamerta ei voi kirjoittaa. Valtamerta ei voi kuvata.

Valtameri on sisällä jokaisessa, joka on sen nähnyt. Valtameri kulkee aina mukana jokaisessa, joka on sen nähnyt. Valtameri jää sisälle jokaiseen, joka on sen nähnyt.

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia (Islandil ei ole liblikaid, 2013)
Suomentaja: Outi Hytönen
Kustantaja: Fabriikki Kustannus (2017)
Sivumäärä: 346
Arvosana: JJJJJ

Joitakin vuosia sitten seisoin vihmovassa vesisateessa Atlantin rannalla. Maa oli mustaa laavahiekkaa ja merestä nousi kolme basalttikivimuodostelmaa. Tarun mukaan ne olivat peikkoja, jotka olivat vetämässä venettä rantaan, mutta eivät ehtineet perille ennen auringonnousua, joka muutti heidät ikiajoiksi kiveksi. Takkini oli märkä ja olin väsynyt, sillä olin nukkunut monta yötä autossa. Katselin valkoisena vaahtoavaa merta ja tunsin todella vahvasti olevani sielunmaisemassani. Tuon lyhyen Islannin-matkan jälkeen olen kaivannut sinne jatkuvasti takaisin. Kuulun siis niihin ihmisiin, jotka karu saarivaltio on hurmannut. Islannissa ei ole perhosia antoi minulle hyvin vahvan tunteen juuri siitä, millaisena itsekin koin Islannin. Kätlin Kaldmaa on asunut Islannissa ja sen huomaa, sillä saaren tenho ja tunnelma on niin hyvin aistittavissa kirjan sivuilta. 


Islannissa ei ole perhosia hurmasi ja hämmensi. Se on ensimmäinen kirja, jolle olen antanut tänä vuonna täydet viisi tähteä. Ennen kuin aloin lukea kirjaa, toivoin suuresti, että pitäisin siitä. Halusin pitää siitä ja onneksi pidin. Lukuprosessi ei ollut helppo tai nopea, sillä kirjan tyyli on melko kokeellinen. Välillä putosin kärryiltä ja pidin pitkiä lukutaukoja. Palasin sivuja taaksepäin, tarkistin loppusivujen sukupuusta henkilöhahmojen sukulaisuussuhteita ja vähän jopa pitkästyin joidenkin tarujen parissa. Silti hurmaannuin. Kun suljin kirjan kannet, olisin halunnut aloittaa heti alusta uudestaan. Ihastuin kerronnan mahtavaan rytmiin ja rytmin vaihteluihin, proosarunon imuun ja typografioilla leikittelyyn. Teksti on joillakin aukeamilla ympyrän muodossa kuin aurinko, toisinaan taas peilikuvana tai listana ja joillakin sivuilla on vain muutamia sanoja. Toisinaan huomasin pidättäväni hengitystäni, sillä olin niin kerronnan lumoissa. Kirjassa on paljon kaikkea: tajunnanvirtaa, runomuotoa, kansantaruja, perinteistä kerrontaa. Se ei silti ole sekava sillisalaatti, vaan oudolla tavalla hallittu ja tarkoituksenmukainen kokonaisuus, jossa eri muodoilla on paikkansa. Teksti ja vaihtelevat tyylit tukevat kerrontaa ja niistä muodostuva kokonaisuus on hieno.

Islannissa ei ole perhosia on sukusaaga, jonka yhtenä päähenkilönä on meri ja saari itse. Tuulineen ja taruineen. Saarta hallitsevat vuoret, vuonot ja valtameri. Laaksot ja lampaat, talvet ja keväät ja muut vuodenajat, jotka seuraavat toisiaan. Meren voima lyö mukana koko tarinan ajan. Se hengittää, tyrskyää ja aaltoilee sivujen läpi. Se on joissa, koskissa, sateessa ja kyynelissä. Sillä on virta, pauhu, syvyydet ja lempeys, jotka ottavat omakseen ja hallitsevat kaikkialla. Sen seurana ja sen armoilla ovat saaren asukkaat: Eyrin vuonon autioituneeseen kylään vaeltavat ja sinne kotinsa rakentavat Gudrun ja Jónsi, sitkeä vanha Ragnhildur ja muut vahvat naiset, sukupolvia myöhemmin lumipenkkaan autollaan kiinni jäävä Elín. Tuulien armoilla on se valkoinen talokin, jota ensimmäisten uudisasukkaiden jälkipolvet asuttavat vuosikymmenien ajan.


Aina toisinaan tulee lainattua ja luettua sellainen kirja, jonka tietää heti haluavansa omaan hyllyyn. Sellainen kirja, jonka sanoihin haluaa palata vielä kerta toisensa jälkeen. Juuri sellainen minulle on Islannissa ei ole perhosia. Se on romaani, joka vaatii erityisen aikansa ja oikean hetkensä, jotta siitä voi täysin nauttia ja jotta pystyy uppoamaan sen tunnelmaan. Ajan antaminen ja uppoutuminen kannattaa, sillä kokemus on maaginen ja mieleenpainuva. Juuri niin kuin Islanti.

Helmet-lukuhaaste 2018: 8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja

P.S. Muille Islannista ja islannin kielestä kiinnostuneille vinkkinä, että Islannin yliopisto ylläpitää Icelandic Online -sivustoa, jonne rekisteröitymällä voi opiskella ilmaiseksi islannin kielen verkkokursseja!

Syyskuulumisia


Yhtäkkiä ollaan jo vuoden loppupuolella ja kirjastosta putkahtelee sähköpostiin viestejä varattujen uutuuskirjojen saapumisesta. Syksy ei kuulu lempivuodenaikoihini, mutta hyvin aurinkoisen ja hikisen kesän jälkeen on pakko sanoa, että syksy tuntuu jopa minusta ihan tervetulleelta. Kesän aikana kävin muutamassa kirjoihin liittyvässä tapahtumassa: kesäkuussa Annikin Runofestivaaleilla täällä Tampereella ja Vanhan kirjallisuuden päivillä Vammalassa, heinäkuussa Finnconissa Turussa ja nyt syyskuun alussa Työväenkirjallisuuden päivillä Työväenmuseo Werstaassa. Onneksi kirjatapahtumat ei lopu vaikka kesä loppuikin, sillä ihan kohta on jo kirjamessuaika!

Blogin aiemmin harva päivitystahti on muuttunut suorastaan olemattomaksi. Tähän on syynä minun kannaltani erittäin iloinen asia, nimittäin se, että pääsin keväällä työskentelemään kirjojen luokitteluun liittyvään projektiin. Viime viikolla sain tietää, että sopimustani jatketaan vielä tämän vuoden loppuun asti. Olen tästä tietenkin todella mielissäni! Blogin kannalta tämä ei kuitenkaan ole ollut mikään lottovoitto, sillä työ on aiemman osa-aikaisen työni tapaan etätyötä ja vielä kokopäiväistä, joten iltaisin ei oikeastaan koskaan tee mieli avata enää omaa konetta ja kirjoitella blogiin. 

Mutta selittelyt niikseen, en ole lopettamassa bloggaamista tai siirtymässä kokonaan kirja-instailemaan, vaikka sen päivittäminen onkin nopeampaa ja helpompaa. Minulla on paljon ideoita, mistä haluaisin blogiin kirjoitella perinteisten kirja-arvioiden ja (luku)haastepostausten lisäksi. Esimerkiksi kirjojen pohjalta tehdyistä sarjoista ja elokuvista kirjoittaminen kiinnostaisi. Pitkien arvioiden sijaan ajattelin koittaa naputella useammin myös minimietteitä lukemistani kirjoista.

Lukeminen on kesän aikana sujunut varsin mukavasti (vaikka pari viime viikkoa on ollut tavanomaista tahmaisempaa) ja siihen uudenlainen työtilanteeni ei ole juurikaan vaikuttanut. Olenkin enää muutaman kirjan päässä koko vuoden lukutavoitteestani eli 45 kirjasta. YA-lukuhaaste päättyi elokuussa ja siitä kirjoittelin silloin pidemmin. Sarjakuvahaasteeseen olen lukenut 9 kirjaa, mutta Hyllynlämmittäjähaasteen kirjat ovat suurimmaksi osaksi jääneet edelleen vain lämmittämään hyllyä, sillä niistä olen lukenut vain kaksi... Nyt ajattelin hypätä mukaan Mitä luimme kerran -Lauran ja @ireadlikephoeberuns-Miran mainioon Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteeseen, jossa siis on tarkoituksena lukea ensi vuoden naistenpäivään (8.3.2019) mennessä vähintään yksi naisen kirjoittama klassikkoteos. Hyllynlämmittäjäpinostani löytyy Emily Brontën Humiseva harju, joka sopii hyvin tähänkin haasteeseen. Jospa saisin ainakin sen luettua!

Kuten aluksi totesin, on kirjastosta alkanut saapua syysuutuuksien varauksia noudettavaksi. Juuri tänään kävin hakemassa Aki Ollikaisen Pastoraalin ja vielä myöhemmin toivon saavani käsiini muun muassa Tommi Kinnusen Pintin, Minna Rytisalon Rouva C:n ja Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja 2:n. Kiinnostava luettava ei onneksi lopu, vaikka täällä blogin puolella vähän hiljaista olisikin.

Tunnelmallisia lukuiltoja ja mukanaan vieviä tarinoita syksyyn!

YA-lukuhaasteen lopputulos

Sivujen välissä -blogin järjestämä YA-lukuhaaste päättyi nyt elokuun alussa eli 1.8. Itselläni kävi vähän hömelösti haasteen kanssa, sillä jostain syystä olin koko kesän ajatellut, että haaste jatkuisi vielä elokuun ajan ja vähän hätkähdin heinäkuun viimeisellä viikolla, kun huomasin, että haastetta olikin jäljellä enää muutama päivä. No, ei se mitään, YA-kirjojen lukeminen jatkuu tämän jälkeenkin! 

Luin vielä haasteen viimeisinä päivinä yhden YA-kirjan, jolloin lopputulokseksi tuli kuusi luettua kirjaa. En valinnut kirjoja erityisesti bingoa silmällä pitäen, joten bingorivi jäi nyt saavuttamatta (yritin yllä sovitella lukemiani kirjoja monella eri tavalla ruudukkoon, mutta ei!).


Jatko-osa sarjaan
K. K. Alongi: Ansassa (Otava, 2017)
Luin tammikuussa Kevätuhrit-sarjan ensimmäisen osan ja se tempasi mukaansa sen verran hyvin, että dystopia-trilogian toinen osa Ansassa päätyi YA-haasteeseen ensimmäiseksi kirjakseni. Kevätuhrit on Suomeen sijoittuva dystopia, jossa selittämättömän tapahtuman seurauksena lähes kaikki ihmiset kuolevat. Henkiin on jäänyt vain joukko nuoria, jotka nyt yrittävät selviytyä keskenään uudenlaisessa maailmassa. Tässä toisessa osassa toistensa seuraan päätyneet nuoret jatkavat eloaan Toivolan tilalla, jonne he kuitenkin saavat yllättäviä vieraita... Dystopia-kirjoissa tykkään tavallisesti lukea enemmän ihmisten yleisestä selviytymisestä ja erilaisten maailmojen lainalaisuuksista ja yllättävistä tilanteista, kuin henkilöhahmojen keskinäisistä suhteista, jotka tässä toisessa osassa korostuivat. Pidin siis enemmän sarjan ensimmäisestä kirjasta, vaikka ei Ansassa toki huono ollut. Yleisesti ottaen sarja saa suuren plussan sijoittumisestaan kotimaisiin maisemiin, mutta miinusta sen sijaan turhankin stereotyyppisistä henkilöhahmoistaan. Kolmas osa Pakenijat on myös ilmestynyt, mutta se on minulla vielä lukematta. Saa nähdä miten paljon se lopulta avaa sitä, mitä kummallista maailmassa oikein on tapahtunut sinä kohtalokkaana kevätpäivänä, josta vain osa nuorista selvisi hengissä.

Julkaistu vuonna 2017
Jukka Behm: Pehmolelutyttö (WSOY, 2017)
Pehmolelutyttö päätyi lukulistalleni viime vuoden lasten ja nuorten Finlandia-ehdokkuuden myötä. Sen pääosassa on yhdeksäsluokkalainen Emilia, joka helposti ansaitun setelin myötä päätyy lopulta myymään omaa aikaansa ja vartaloansa aikuisille miehille. Odotin kirjan olevan rankempi lukukokemus, kuin se lopulta oli. Toivoin ravistelevampaa ja syvällisempää aiheenkäsittelyä, sillä tälläisenään se jäi suurelta osin hyvin pinnalliseksi ja monet esiin nostetut aiheet jäivät käsittelemättä loppuun asti. Kaipasin myös syvällisempää Emilian tunteiden ja ajatusten analysoimista. Hänen perheensä ja ystävänsäkin jäivät hyvin etäisiksi ja pinnallisiksi, vaikka hänen kuvailluissa perhesuhteissaan olisi ollut aineksia moniulotteisempaankin tarkasteluun. Kertojan ääni ei ollut mielestäni uskottava ollakseen 15-vuotias tyttö (kirjailija toki onkin 45-vuotias mies), minkä myötä monet kohtaukset tuntuivat harmittavan epäuskottavilta ja ontuvilta. Harmi, sillä kirjan aihe on tärkeä.

Kirjassa naiskertoja
Sarah Crossan: Yksi (The One, S&S, 2018)
Sarah Crossanin upeaa siamilaisista kaksosista kertovaa säeromaania on hehkutettu ympäri kirjablogimaailmaa ja bookstagramia, eikä aiheetta. Pidin suuresti kirjan runomuotoisuudesta ja onnistuneesta aiheenkäsittelystä. Kirjoitin kirjasta pidemmin kesäkuussa.

Kirja käsittelee LGBTQ+-aihetta
Meredith Russo: Tyttösi sun (If I Was Your Girl, Karisto, 2018)
Haasteen kolme viimeistä kirjaa sattuivat olemaan kaikki Karistolta (ja varsin hienoja kirjoja ovatkin!). Meredith Russon Tyttösi sun kertoo sukupuolensa korjanneen Amandan tarinan. Rankan kiusaamisen vuoksi Amanda joutuu vaihtamaan kouluaan ja uudessa koulussa hänen tavoitteenaan on pitää oma taustansa visusti salassa ja vain opiskella ahkerasti, jotta hän lopulta voisi jättää pikkukaupungit taakseen ja suunnata yliopisto-opintoihin esimerkiksi New Yorkiin. Kuten arvata saattaa, kaikki ei mene aivan suunnitelman mukaan. Amanda tapaa Grantin, jolle hän tahtoisi kertoa salaisuutensa, mutta pelkää, mitä seurauksia sillä saattaisi olla. Amandan tarina on samaan aikaan sekä tavanomainen kertomus nuoruudesta ja siihen kuuluvista tunteista että tärkeä ja paikoitellen rajukin kuvaus siitä, millaista transnuoren elämä voi olla. Kirjan lopussa on Russon (joka myös itse on transnainen) jälkisanat kirjan cis-sukupuolisille lukijoille ja translukijoille. Jälkisanoissa hän muistuttaa, että kirja on fiktiivinen kuvaus transihmisestä, mutta hän toivoo, että kirja lisäisi cis-ihmisten ymmärrystä heistä.

Suomalainen kirjailija
Anu Holopainen: Ihon alaiset (Karisto, 2015)
Anu Holopaisen Ihon alaiset tuli vastaani töiden yhteydessä ja se kiinnitti heti huomioni takakansitekstillään. Dystooppinen maailma, jossa lähes jokaisen ulkonäköä on muokattu: 3D-meikkejä, esteettisiä toimenpiteitä, implantteja ja äärimmäisiäkin vartalonmuokkauksia. Erilaiset kauneusleikkaukset eivät ole vain hyvin arkisia toimenpiteitä (joita voi ostaa esimerkiksi aseman kioskeista!) vaan myös haluttuja ja jopa suositeltuja toimenpiteitä. Kirja koostuu muun muassa blogikirjoituksista, nettikeskusteluista ja tv-katkelmista, joissa mukana on useita henkilöhahmoja, esimerkiksi 17-vuotias Jara, joka odottaa malttamattomana olevansa tarpeeksi vanha päättämään omasta ulkonäöstään ja Matias, joka sen sijaan vihaa kaikenlaisia muokkauksia. Millainen on "luomujen" asema pienellä paikkakunnalla ja millaista yhteiskunnallista keskustelua käydään siitä, pitäisikö esteettinen kirurgia sisällyttää terveydenhuollon peruspalveluihin? Kirjan käsittelemät ulkonäköön ja siihen liittyviin paineisiin liittyvät teemat ovat vuodesta toiseen pinnalla ja siksi Ihon alaiset olikin hyvin mielenkiintoinen nuortenkirja. En täysin uskonut kirjan luomaan lähitulesaivuudeen maailmaan perinteisine medioineen, mikä vähän häiritsi lukemistani. Olisin mielelläni lukenut aiheesta syvemmälle menevää pohdintaa, 200 sivun nuortenkija jää väkisinkin pintapuoliseksi. Varsin positiivinen lukukokemus Ihon alaiset kuitenkin oli, suosittelen!

Kirjailija, jota et ole lukenut aiemmin
Nina LaCour: Välimatkoja (We Are Okay, Karisto, 2018)
Viimeinen haastekirjani oli Nina LaCourin kauniinhaikea Välimatkoja, josta niin ikään pidin paljon. Kirja on tunnelmaltaan odottava ja surumielinen, mutta ei kuitenkaan toivoton. Sen päähenkilö on Mabel, joka on yllättäen menettänyt isoisänsä ja sen seurauksena lähtenyt tuhansien kilometrien päähän sanomatta sanaakaan kenellekään. Katoamisen seurauksena Mabelin ja hänen ystävänsä Marinin välillä ei ole ainoastaan kirjaimellinen vaan myös kuvainnollinen välimatka. Marin saapuu kuitenkin Mabelin luo opiskelija-asuntolaan muutamaksi yöksi juuri kun joululoma alkaa ja Mabelin on kohdattava taakseen jättämänsä asiat. Tyttöjen ystävyys on täynnä sanomattomia sanoja ja puhumattomuutta, joka täyttää tilan. On ollut mennyt kesä, jonka jälkeen kaikki muuttui ja elämä, jolta on pudonnut pohja. Mielessä pyörivät aaveet ja meren pauhu. Kaiken takana voi kuitenkin aistia anteeksiannon, ymmärryksen ja rakkauden voiman, mitkä tekevät tästä kirjasta niin kauniin ja toiveikkaan. Sen sanoista ja lauseista voi löytää itsensä ja sen herkkä ja rauhallinen tunnelma jää mieleen.

Kaikki nämä kirjat olivatkin näköjään melkoisen uusia julkaisuja. Ilahduttavaa, miten hienoja ja ajankohtaisia aiheita käsitteleviä nuorten ja nuorten aikuisten kirjoja kirjoitetaan ja julkaistaan!
Kiitos vielä Sivujen välissä -blogin Hannalle haasteen ideoinnista ja toteuttamisesta!

Harry Potter -lukumaraton


Pitkästä aikaa osallistun lukumaratoniin ja tällä kertaa vuorossa on Lukujonossa-blogin järjestämä Harry Potter -lukumaraton! Tämän kesän muina maratonpäivinä minulla on sattunut olemaan muuta ohjelmaa, mutta nyt vietän viikonlopun yksikseni kotona, joten olosuhteet ovat mitä otollisimmat pitkälle lukurupeamalle. Olen myös halunnut aloittaa Pottereiden uusintalukukierroksen sen jälkeen kun alkuvuonna ostin itselleni Jim Kayn kuvittamat painokset kahdesta ensimmäisestä kirjasta (Azkabanin vangin sain viime vuonna joululahjaksi), joten maraton tulee siinäkin mielessä hyvään saumaan. 

Otin tällä viikolla pienen varaslähdön ja luin Viisasten kiven, joten maratonini alkaa tänään Salaisuuksien kammion parissa. Itse asiassa minun on myönnettävä, etten ole koskaan lukenut Pottereita uudelleen! Sarjan alkupään kirjat ovat sellaisia, joita ehkä olen nuorempana selaillut ja lueskellut useaan otteeseen, mutta Viisasten kivi on ainoa, jonka olen näin aikuisiällä lukenut kokonaisuudessaan kahteen kertaan. 

Kovin suuria sivumääriä en lähde maratonilla havittelemaan, sillä luulen, että tämä helle verottaa lukukuntoa jonkin verran. Jospa silti saisin ainakin Salaisuuksien kammion luettua, ja aloitettua myös Azkabanin vankia. Aion aloittaa urakkani iltapäivällä kello 15 ja päivittää edistymistäni tähän postaukseen ja myös instagramiini. Rattoisia hetkiä Tylypahkassa kanssamaratoonareille!


Lauantai 28.7. kello 15.40
Pääsen aloittamaan hieman myöhemmin kuin aioin, mutta nyt olen selvinnyt paahteiselta kauppareissulta kotiin ja saanut lounassalaatin lautaselle, joten lukeminen voi alkaa!

18.50
Olen lukenut verkkaiseen tahtiin ja päässyt kuudenteen lukuun asti. Harry ja Ron lentelivät juuri Ford Anglialla Tylypahkan tällipajuun ja uusi lukuvuosi on valmis alkamaan. Otin pienet päiväunet tässä välissä ja nyt mietin, pitäisikö mennä ulos lukemaan, kun ilta-aurinko lämmittää olohuoneen tukalan kuumaksi.
Luettuja sivuja 70.

22.25
Päätin lähteä hetkeksi ulos puutarhakeinuun lukemaan ja siellä olikin mukavan viileää ja tuuli piti hyttysetkin poissa. Sisällä pitää istua tuulettimen vieressä, ettei olo käy liian tukalaksi. Nyt olen päässyt kahdenteentoista lukuun asti ja Harryä ollaan juuri viemässä ensimmäistä kertaa Dumbledoren huoneeseen.
Luettuja sivuja 156.

Sunnuntai 29.7. kello 1.46
No niin, sain juuri luettua Salaisuuksien kammion loppuun. Väsymys painaa sen verran, että nyt menen nukkumaan ja aloitan aamulla Azkabanin vangin. Toivon mukaan basiliskit ja hämähäkit eivät tule uniin...
Luettuja sivuja 259.

11.53
En nähnyt unia velhomaailmasta, mutta nyt aamulla olen hypännyt sinne takaisin ja jatkanut maratonia Azkabanin vangin parissa. Aloitan juuri viidettä lukua: Sirius Musta on karannut Azkabanista ja Harry on viettänyt viimeisiä lomaviikkojaan Vuotavassa noidankattilassa. Vielä muutama tunti lukuaikaa jäljellä.
Luettuja sivuja 311.

15.40
Maratonini on nyt ohi. Sain luettua Azkabanin vankia sivulle 159 asti, eli kymmenenteen lukuun, jossa Harry vierailee Kelmien kartan avulla Tylyahossa.
Luettuja sivuja 418.


Yhteenveto:

Luetut kirjat:
J. K. Rowling, Jim Kay: Salaisuuksien kammio (259 sivua)
J. K. Rowling, Jim Kay: Azkabanin vanki (sivulle 159 asti)

Yhteensä 418 sivua.

Tämä oli todella rattoisa maraton: lukeminen sujui rennosti ja mukavasti helteestä huolimatta. Tylypahkan maailmaan syventyminen pitkän ajan jälkeen oli hurjan viihtyisää. Hieman jopa yllätyin siitä, miten hyvin humahdin velhomaailmaan ja siitä, että pidin Salaisuuksien kammiosta enemmän kuin aluksi oletin ja muistin. Välillä toivoin, että voisin lukea kirjoja ensimmäistä kertaa, jotten tietäisi, mitä tuleman pitää. Jim Kayn kuvitukset ovat lisäksi niin upeita, että niihin voisi syventyä pitkäksikin aikaa. Vallan harmittaa, että vasta kolme ensimmäistä kirjaa on saatavilla näinä kuvitettuina versioina, sillä haluaisin jo nähdä hänen tulkintansa myöhemmistä kirjoista.
Luulen, että viivyn tänään ainakin vielä jonkin aikaa Harryn ja kumppanien parissa ja jatkan Azkabanin vangin lukemista. Kiitos vielä Lukujonossa-blogin Sannalle maratonin järjestämisestä!

Syksyn 2018 kiinnostavimmat uutuuskirjat

Kustantamoiden syyskatalogit tuntuivat ilmestyvän tänä vuonna jo todella aikaisin ja kevään ja alkukesän mittaan olen niitä hiljakseen selaillutkin. Nyt kun kesätöideni puolesta olen myös päässyt tutkimaan syksyn uutuuskirjoja, päätin viimein ottaa katalogit vähän tarkempaan syyniin ja poimia niistä itseäni eniten kiinnostavat julkaisut! 


Kotimainen kaunokirjallisuus



Krista Launonen: Ofelian suru, Avain, julkaistaan lokakuussa
Launonen törmäsi sattumalta Everett Millais'n maalaukseen Ofelia, jonka taustojen selvittämiseen hänen oma henkilökohtainen suruprosessinsa kietoutuu.

Risto Isomäki: Viiden meren kansa, Into, julkaistaan syyskuussa
Ensimmäiset asukkaat saapuivat Suomeen 11000 vuotta sitten. Arkeologian, geenitutkimusten ja vertailevan kielitieteen avulla on onnistuttu paljastamaan esihistoriastamme lisää tarinoita, joita episodiromaani Viiden meren kansa kertoo.

Minna Rytisalo: Rouva C, Gummerus, julkaistaan syyskuussa
Rouva C. eli Minna Canth on kuusilapsisen perheen äiti ja opettajan vaimo, jonka sisällä myrskyää. Rakkaustarina ja ystävyyden kuvaus sekä kannanotto tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta.



Erika VikNefrin tytär, Gummerus, julkaistaan lokakuussa
Kaksosauringot-fantasiatrilogian viimeinen osa. Minulla on vielä sarjan toinen osa, Seleesian näkijä, keskeneräisenä lukupinossa, joten pitääpä lukea se loppuun ennen syksyä!

Tapio Koivukari: Poltetun miehen tytär, Johnny Kniga, julkaistaan elokuussa
Manga on noidan tytär ja pakenee syytöksiä, joita kyläläiset ovat häneen kohdistaneet. Noitavainoista kertova historiallinen romaani, joka perustuu islantilaiseen tositapaukseen.

Petja Lähde: Ilon kaava, Karisto, julkaistaan syyskuussa
Hyvänmielenromaani kaksosista, joiden elämä on kulkenut erilaisia teitä: toisen sairaalassa ja toisen oravanpyörässä juoksiessa. Junamatkalla Helsingistä pohjoiseen käydään läpi vakavia aiheita, mutta kepeällä otteella.

Ina Westman: Henkien saari, Kosmos, julkaistaan elokuussa
Emman, Joelin ja heidän tyttärensä Fannin kesäisen saaristoelämän hetket muovautuvat vaikuttavaksi parisuhteen ja vieraantumisen kuvaukseksi.


Taina Latvala: Venetsialaiset, Otava, julkaistaan elokuussa
Kolme sisarta viettää kesän viimeistä päivää järvenrantamökillä, jossa kesäyö kuitenkin kätkee salaisuuksia ja sisaret eivät olekaan aivan sitä, mitä ovat toisistaan kuvitelleet.

Aki Ollikainen: Pastoraali, Siltala, julkaistaan elokuussa
Maaginen maalaisidylli ja kesäyön unelmat, joiden kääntöpuolena on aamulla valkeneva synkkyys ja kuolema. Pidin suuresti Nälkävuodesta ja vaikka Ollikaisen toinen romaani, Musta satu, oli itselleni pettymys, täytyy Pastoraali lisätä ehdottomasti listalle.

Sabine Forsblom: Betinka (Betinkan), S&S, julkaistaan syyskuussa
Kielellisesti vahva romaani 70-luvun lopun pikkukaupungissa asuvasta teinitytöstä.

Mia Franck: Pommipuutarha (Bomträdgården), Teos, julkaistaan syyskuussa
Kahdeksanvuotias Lissu lähetetään sotalapsena Töölöstä Ruotsiin. Pommipuutarha kuvaa sodan sävyttämää lapsen kaipausta ja sidoksia eri maiden välillä.


Tommi Kinnunen: Pintti, WSOY, julkaistaan elokuussa
Luin juuri tovi sitten viimein Neljäntienristeyksen ja ihastuin siihen suuresti. Lopotti odottaisi myös hyllyssäni ja Kinnusen uutuus pitää myös ehdottomasti lisätä syksyn listalle! Pintti kuvaa ihmisten kohtaloita ja heidän keskinäisiä suhteitaan lasitehtaan ympäristössä.


Ulkomainen kaunokirjallisuus



Moshin Hamid: Exit west, Otava (julkaistaan syyskuussa)
Nadja ja Saeed ovat nuoret rakastavaiset, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin vaarallisesti ja kalliilla hinnalla paeta sisällissotaan ajautuvasta kotimaastaan.

Māra Zālīte: Viisi sormea (Pieci pirksti), Arktinen Banaani (julkaistaan elokuussa)
Omaelämäkerrallinen romaani kuvaa Siperiaan kyyditetyn perheen kotiinpaluuta Latviaan vuonna 1956. Maalaiskylän elämää ja sen sosiaalisia valtasuhteita tarkastellaan uteliaan viisivuotiaan lapsen silmin.

Lucia Berlin: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Woman), Aula & Co, julkaistaan elokuussa
Pidin Siivoojan käsikirjasta, joten odotan mielenkiinnolla myös tätä kokoelman toista osaa ja Lucia Berlinin teräviä kuvauksia elämästä.


Jelena  Tšižova: Naisten aika, Into, julkaistaan elokuussa
Venäläinen kirjallisuus kiinnostaa minua, joten venäläisten naisten kokemuksia ja salaista vastarintaa kuvaava teos täytyy laittaa muistiin.

Yoko Tawada: Muistelmat lumessa (Etüden im Schnee), Fabriikki Kustannus 
Kolme jääkarhua (isoäiti, äiti ja poika), jotka ovat kuuluisia sirkusesiintyjiä ja kirjoittajia itä-Saksassa, kertovat jokainen tarinansa.

Britt Karin Larsen: Finnskogen, elämän kehto, Minerva, julkaistaan syyskuussa
1800-luvun puolivälin metsäsuomalaisista kertovan historiallinen romaanisarjan avausosa.


Tietokirjat


Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin, Otava, julkaistaan syyskuussa
Rakastin Kankimäen esikoisteosta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, joten odotan malttamattomana tätä kirjailijan toista teosta, jossa kuljetaan 1800-luvun naistutkimusmatkailijoiden ja taiteilijoiden jäljillä.

Monica Kristensen: Amundsenin viimeinen matka (Amundens siste reise), Like, julkaistaan lokakuussa
Vuonna 1928 Roald Amundsen osallistui pelastusoperaatioon, jonka tavoitteena oli löytää onnettomuuteen joutuneen ilmalaiva Italian miehistö Huippuvuorilta. Amundsenin pelastuslentokone katosi jäljettömiin ja katoaminen on jäänyt arvoitukseksi näihin päiviin asti.


Lasten- ja nuortenkirjallisuus



Elina Pitkäkangas: Ruska, Myllylahti, julkaistaan lokakuussa
Urbaania fantasiaa ja synkeää ihmissusiromantiikkaa sekoittavan Kuura-trilogian viimeinen osa!

Taru Anttonen ja Milla Karppinen (toim.)Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) : Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan, Into, julkaistaan syyskuussa
Satumuotoon kirjoitettuja tarinoita suomalaista naisista, jotka ovat kulkeneet omia polkujaan. Kirja keräsi keräsi joukkorahoituksella yli 20000 euroa ja sen inspiraationa on ollut Elena Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille

S&S:ltä ilmestyy elokuussa kaksi niin ikään naisesikuvia käsittelevää teosta: nuorille suunnattu Elina Tuomen tietokirja Itsenäisiä naisia : 70 suomalaista esikuvaa ja Iida ja Riikka Salmisen lapsille suunnattu satumuotoisia tositarinoita sisältävä Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa.

Maria Turtschaninoff: Maresin voima, Tammi, julkaistaan syyskuussa
Punaisen luostarin kronikat -fantasiasarjan kolmas osa, joka vie Maresin luostariympäristöstä kotikylänsä lumisiin metsiin.


Salla Simukka: Sammuta valot! / Sytytä valot!, Tammi, julkaistaan heinäkuussa
Nuorten elämää kuvaava kertomuskokoelma, jonka tarinat peilaavat toisiaan mielenkiintoisella tavalla ja sisältävät niin kauhua kuin romantiikkaakin.

Essi Ihonen: Ainoa taivas, WSOY, julkaistaan elokuussa
Esikoisromaani, joka kertoo uskonyhteisöstä irti pyristelevän teinitytön kasvutarinan.

Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee (One of Us Is Lying), WSOY, julkaistaan syyskuussa
Esikoistrillerissä viisi nuorta jää jälki-istuntoon, mutta vain neljä heistä selviää hengissä.


Sarjakuvat

Lauri Ahtinen: Elias, S&S, julkaistaan elokuussa
Sarjakuvaromaani kertoo yksin Suomeen saapuneesta ja turvapaikkaa odottavasta pojasta ja sitä varten on haastateltu sekä turvapaikanhakijoita että asiantuntijoita.

Kati Rapia ja Juha Hurme: Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki - Suomenniemen ensimmäisen tähtitieteilijän elämä ja seikkailut, Teos, julkaistaan syyskuussa
Road trip -sarjakuvaromaani Sigfrid Aronius Forsiuksesta (s. 1560), joka ei työskennellyt ainoastaan tähtitieteilijänä vaan muun muassa myös tutkimusmatkailijana, kartoittajana ja unitulkkina.

Sarah Crossan: Yksi


 Tässä
                    me olemme

Ja olemme elossa.

Eikö se ole ihmeellistä?

Että onnistumme
ylipäätään
olemaan.


Sarah Crossan: Yksi (One, 2015)
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Kustantaja: S&S (2018)
Sivumäärä: 439
Arvio: JJJJ

Sarah Crossanin Yksi on runomuotoon aseteltu nuortenkirja siamilaisista kaksosista, Gracesta ja Tippistä. Sisarukset ovat lantiosta kiinni toisissaan ja heillä on kaksi päätä, kaksi sydäntä ja kaksi jalkaa, he ovat tyyppiä ischiopagus tripus. Joidenkin mielestä toisessa kiinni eläminen kuulostaisi varmaan vankilatuomiolta, mutta Gracen mielestä heidän asiansa eivät ole yhtään hullummin, sillä näin on aina ollut ja muusta he eivät tiedä. Vaikka tytöt elävät elämäänsä yhdessä, he toivovat silti, että heidät nähtäisiin yksilöinä, kuten muutkin ihmiset. Sisarukset ovat 16,5-vuotisen elämänsä ajan käyneet kotikoulua, mutta nyt perheen taloudellinen tilanne on käynyt sen verran huonoksi, että tytöillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin siirtyä tavalliseen lukioon muiden samanikäisten nuorten kanssa.

Minä?
Minä inhoan silmiä.
Silmiä,
    silmiä,
        silmiä
            kaikkialla,
ja sitä että olen luultavasti
jonkun ihmisen painajainen.

Kirja etenee kronologisesti lähtien liikkeelle elokuusta ja päättyen seuraavan vuoden maaliskuuhun. Tarinaa kerrotaan Gracen näkökulmasta, mikä on toimiva ja ymmärrettävä ratkaisu, vaikka paikoitellen olisin kaivannut myös persoonaltaan hyvin erilaisen Tippin ajatusten kuulemista. Tippin ja Gracen lisäksi mukana on useita sivuhenkilöitä: muun muassa heidän vanhempansa ja suorasanainen mumminsa sekä heidän balettia harrastava nuorempi siskonsa Nicola, jota tytöt kutsuvat Lohikäärmeeksi. Uudessa koulussa tytöt tutustuvat pinkkitukkaiseen Yasmeeniin ja tämän ystävään Joniin, jolla on kädet täynnä pieniä tähtitatuointeja. Pidän siitä, miten muut hahmot on esillä tarinassa ja miten heidän ongelmiaan, pelkojaan ja heikkouksiaan nostetaan myös hienovaraisesti esille.

Meillä on serkkuja
jotka sietävät meitä
ja sisko jonka kanssa me joskus hengaamme.

Mutta ystäviä?

Mistä me olisimme niitä löytäneet?

En ole koskaan ennen lukenut siamilaisista kaksosista kertovaa kirjaa, eikä aihe ollut minulle muutenkaan entuudestaan kovin tuttu. Olin lukenut kirjasta joitakin kehuvia arvioita ja se kiinnitti heti huomioni,  kun viime vuoden lopulla selailin kustantamoiden kevätjulkaisuja, mutta olin silti hieman varuillani. Pelkäsin, että kirja saattaisi harvinaisen aiheensa ja poikkeavan muotonsa vuoksi sortua erikoisuudentavoitteluun ja kompastua siihen. Näin ei onneksi käynyt, vaan Crossan on onnistunut aiheen käsittelyssä ja tyylissään varsin hienosti!

Vaikka Yksi on kirja, jonka pääosassa on siamilaiset kaksoset ja heidän kokemansa erilaisuus, sen tärkeimpiä teemoja on kuitenkin sisarusrakkaus ja tämän ohella tietysti myös ystävyyteen, aikuistumiseen ja rakkauteen liittyvät kysymykset. Lisäksi se käsittelee sivumennen myös muita suuria ja tärkeitä teemoja, kuten työttömyyttä ja syömishäiriötä.

Tippi kuorsaa
vieressäni
ja tuuli viuhuu ja viheltää ulkona,
ja minä haluaisin nousta katsomaan mitä tapahtuu,
mutta en uskalla herättää häntä,
hän alkaisi vain rähistä
ja valittaa ettei saa enää unta.

Niinpä makaan hiljaa
ja kuuntelen
ja yritän kuvitella
hurrikaania
ja millaista olisi
nousta ja katsoa
ulos ikkunasta
aivan
yksin.

Pidin suuresti kirjan säemuotoisesta rakenteesta, jopa enemmän kuin aluksi ajattelin. Runomuotoisuus tuo lukijan nähtäville kaiken oleellisen, mutta ei yhtään liikaa. Kerrontatapa toimi mielestäni todella hyvin, vaikka paikoitellen olisin kaivannut kieleen hieman lisää lyyrisyyttä.
Pieni alavireisyys kulkee läpi koko kirjan, kyyneliltäkään en lukiessani välttynyt. Tästä huolimatta kirjassa ei sorruta sentimentaaliseen märehtimiseen. Luin kirjan lähes yhdeltä istumalta ja sen tyyli kantoi erinomaisen hyvin alusta loppuun, eikä sekään oikeastaan häirinnyt, että loppuratkaisu oli aavistettavissa. Kokonaisuudessaan Yksi on koskettava ja kaunis kirja, joka herättää kiinnostuksen tarttua toistekin proosarunon muotoon kirjoitettuun teokseen.


Helmet-haaste 2018: 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

Yksi muissa blogeissa: Expelliarmus, Kirjojen keskellä, Sivutiellä, Bibbidi, Bobbidi Book, Tylypahkan Kirjasto, Lukeva peikko

Kristina Ohlsson: Lasilapset


Kristina Ohlsson: Lasilapset (Lasilapset #1)
Alkuteos: Glasbarnen (2013)
Suomentaja: Pekka Marjamäki
Kustantaja: WSOY, 2018
Äänikirjan kesto: 3 h 57 min
Äänikirjan lukija: Anni Kajos
Arvosana: JJJ

Maaliskuun lopulla sähköpostiini tupsahti Bookbeatilta tarjous, jolla sai palvelun kuukauden ajaksi yhdellä eurolla. Pitihän siihen tarttua, vaikka kirjaston lainojakin on tällä hetkellä aivan riittävästi odottamassa lukuvuoroaan. Halusin ensimmäiseksi kuunnella jotakin kevään uutuuslistoilta löytynyttä äänikirjaa ja bongasinkin sieltä Kristina Ohlssonin Lasilapset, joka on dekkarikirjailijana tunnetun Ohlssonin ensimmäinen lapsille suunnattu kirja. Lasilapset on Ohlssonin koululaisikäisille suunnatun jännitystrilogian esimmäinen osa ja se voitti Ruotsin parhaan lastenkirjan palkinnon vuonna 2013.

12-vuotiaan Billien isä on kuollut ja hänen äitinsä haluaa muuttaa pois heidän kotikaupungistaan Kristianstadista. He käyvät katsomassa läheisessä Åhusin taajamassa sijaitsevaa melkein 100-vuotiasta sinistä puutaloa ja vastoin Billien tahtoa muuttavatkin tähän taloon. Billie ei pidä uudesta kodista, sillä siellä on outo haju, se on täynnä pölyä ja siellä on vaikea hengittää. Talossa on myös kylmä ja sen lattiat natisevat ikävästi. Billien äiti haluaa uuden alun uudessa kodissa, mutta Billie ei ymmärrä, miten mikään voisi tuntua uudelta niin vanhassa talossa. Talossa näyttää siltä kuin edelliset asukkaat olisivat vain kesken toimiensa häipyneet pois ja jättäneet huonekalunsa ja tavaransa niille sijoilleen, kun ne sattuivat jäämään.

Pian muuton jälkeen Billie huomaa pölyisen pöydän pinnalle ilmestyneen pienen lapsen käden jäljen ja hän alkaa tuntea olonsa entistä turvattomammaksi, aivan kuin kaikki ei olisi kohdallaan. Eräänä yönä kuulostaa aivan siltä kuin joku olisi koputtanut Billien sängyn yläpuolella olevaan ikkunaan. Kaiken lisäksi olohuoneen kattolamppu tuntuu välillä heiluvan karmivasti ilman mitään syytä. Koulukaverinsa Simonan sekä uuden ystävänsä Aladdinin kanssa Billie marssii kirjastoon ja ryhtyy selvittämään talon historiaa ja outojen tapahtumien taustoja. Kuka asunnossa on asunut aikaisemmin? Milloin ja miksi he ovat muuttaneet pois? Valheet ja vaitonaisuus tuntuavat verhoavan talon menneisyyttä.

Lasilasten juonenkulussa on joitakin ennalta-arvattavuuksia ja kertomuksen kieli tuntuu paikoitellen liiankin yksinkertaistetulta. Toki kyseessä on nimenomaan alakoululaisille suunnattu jännityskirja, mutta erityisesti jotkin luvun loppujen köykäiset cliffhangerit tökkäsivät kuuntelukokemustani. Jännärin tyyliin juoni kuitenkin etenee sujuvasti, se on toimiva ja hyvin rakennettu. Uskon, että tämä olisi ollut kirja, jonka olisin ahminut alakouluikäisenä ja pitänyt suuresti! Erityismaininta vielä lopuksi muuten kansikuvan tekijälle Sami Saramäelle, pidän paljon suomenkielisen kirjan kannen tunnelmasta. Kokonaisuudessaan jäin kaipaamaan kirjalta inan verran enemmän, mutta toimiva lastenjännäri Lasilapset siitä huolimatta on. Jään odottamaan jatkoa, jota onkin luvassa jo tänä kesänä, sillä sarjan toinen osa Hopeapoika ilmestyy heinäkuussa.


Helmet-lukuhaaste 2018: 16. Kirjassa luetaan kirjaa