Superlukumaraton: syyskuu (päivittyvä postaus)

En ole vielä kirjoitellut edellisessäkään lukumaratonissa lukemistani kirjoista arvioita, kun on jo uuden luku-urakan aika. Mutta ei se mitään, pääasia, että nyt on aikaa ja intoa osallistua näihin maratoneihin! 

Carry on reading -blogin Henna ja Hogwarts Library -blogin Lotta emännöivät tätä loppuvuoden Superlukumaratonia, jossa maratoonaillaan siis kerran kuukaudessa sunnuntaisin 24.9., 22.10., 26.11. ja joulukuussa jopa viikon mittaisena 25.12.-31.12. Odotan jo innolla superpitkää joululoma-maratoonaamista!


Tähän syyskuun maratonpäivään ajattelin osallistua hyvin rennolla otteella. En lähde tavoittelemaan korkeita sivumääriä ja luettavaksi valitsinkin vain kaksi kirjaa. Tarkoitukseni on ennen muuta saada luettua Sara Stridsbergin Niin raskas on rakkaus, joka valikoitui parin viikon päästä pidettävän lukupiirin kirjaksi. Jos saan sen nopeasti luettua tai jos sen lukeminen ei jostain syystä sujukaan, nappasin mukaan myös Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? -tietokirjan. Olen aloittanut sen lukemisen jo tovi sitten, joten olisi mukava saada sekin luettua loppuun. Aloitan lukemisen tänään lauantaina kello 21 ja jatkan siitä siis 24 tuntia eteenpäin. Nyt on luvattu aurinkoisia ja lämpimiä syyssäitä, joten voi olla, että jossain vaiheessa tekee miellä mennä kunnolla ulkoilemaankin. Saa nähdä, toivottavasti tulee kuitenkin mukava lukumaraton! Päivittelen edistymistäni tähän postaukseen.

Lauantai 23.9. kello 21.00
Maraton alkaa. Hups, taisin jo päivän aikana popsia maraton-karkkini, mutta joka tapauksessa tartun nyt Stridsbergiin ja aloitan luku-urakkani!

23.10
Lukeminen lähti sujuvasti käyntiin. Niin raskas on rakkaus koostuu sen verran lyhyistä luvuista, että kirja etenee hyvää vauhtia. Nyt alkaa tosin jo väsyttää, joten taidan siirtyä sohvalta sänkyyn ja lueskella siellä hetken ennen nukkumaanmenoa.
Luettuja sivuja 122.

Sunnuntai 24.9. kello 0.34
Sain luettua vielä hieman, mutta nyt painun unten maille. Ajattelin, että Niin raskas on rakkaus olisi raskaahkoa luettavaa, mutta ei olekaan. Tällä hetkellä en oikein tiedä, mitä pidän kirjasta, se ei ole herättänyt kovinkaan suuria ajatuksia. Aamulla jatkuu!
Luettuja sivuja 170.

Robert Kirkman: The Walking Dead - Ensimmäinen kirja


Robert Kirkman: The Walking Dead: jatkuva tarina henkiinjääneiden kohtaamista kauhuista. Ensimmäinen kirja
Alkuperäinen nimi: The Walking Dead: Book One, julkaistu alun perin Walking Dead -lehden numeroissa 1-12 vuosina 2003-2004
Kuvitus: Tony Moore, Charlie Adlard
Suomentaja: Antti Koivumäki
Kustantaja: Egmont
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: n. 300 sivua

The Walking Dead on yksi lempi-televisiosarjoistani, joten on melkeinpä häpeällistä, että tartuin tähän sarjakuvaan vasta nyt, kun tv-sarjasta on pyörähtämässä käyntiin jo kahdeksas tuotantokausi. Puolustuksekseni on sanottava, että sarjakuvakirja on ollut aina lainassa, kun olen aiemmin yrittänyt saada sitä käsiini. Nyt onneksi tärppäsi!

Tarina lähtee liikkeelle siitä, kun pikkukaupunki Kentuckyn konstaapeli Rick Grimes herää koomasta sairaalassa ja huomaa ympäröivän kaupungin ajautuneen keskelle kaaosta. Koska sairaalassa apua ei ole enää saatavilla, hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin yrittää selviytyä omin avuin ulos sieltä ja lähteä etsimään perhettään. Hän voi vain toivoa, että hänen vaimonsa ja poikansa ylipäätään ovat yhä elossa ja turvassa ympäröivän zombie-maailmanlopun keskellä.


Minulla oli kovat odotukset tästä sarjakuvasta, mutta onnekseni voin todeta, että ne täyttyivät ja oli todella ilo lukea näin loistavaa sarjakuvaa! Sarjakuva on väritykseltään mustavalkoinen ja piirrostyyli on realistista, hyvin zombie-sarjakuvan synkkää ja osin brutaaliakin tunnelmaa tukevaa. En jäänyt kaipaamaan tähän värejä. Sarjakuvan ensimmäisen luvun piirrokset on luonnostellut Toni Moore ja toisen luvun Charlie Adlard. Lukiessani olin ilmeisesti niin tarinan imussa etten edes huomannut piirtäjän vaihtumista, vaikka nyt jälkeenpäin tarkastellessa ensimmäisen luvun piirrokset ovat tyyliltään selvästi yksityiskohtaisempia kuin toisen luvun. Tarina etenee mielestäni rakenteeltaan tasapainoisesti, sillä yllättävät tilanteet, jännittävä tunnelma ja rauhalliset kohtaukset vuorottelevat sopivassa suhteessa. Jotkin keskustelu- ja tunnelmakohtaukset hieman häiritsivät itseäni, lieneekö sitten kulttuurinen ero, että suomalaisen silmissä ne tuntuivat jonkin verran epäuskottavilta.

Nyt tekee myös mieli katsoa tv-sarjan ensimmäiset kaudet uudestaan, sillä huomasin, että yllättävän paljon alun tapahtumista on päässyt jo unohtumaan. Jouduin monesti miettimään, että meniköhän tämä tilanne tv-sarjassa juuri näin. Jonkin verran sarjakuvan ja televisioversion välillä on toki eroavuuksia niin henkilöhahmojen kuin juonenkuljetuksen suhteen. Se ei kuitenkaan häirinnyt lukukokemustani ainakaan tässä ensimmäisessä kirjassa kovin paljoa. Televisiosarjan suhteen on sanottava, että ensimmäiset kaudet ovat ylivoimaisesti parhaat. Viimeisimmät kaudet taas ovat olleet paikoitellen harmittavan heikkoja ja hieman varauksella suhtaudun nyt syksyllä alkavaan kahdeksanteenkin kauteen. Toivottavasti sarjakuvakirjat sen sijaan tarjoaisivat muissakin osissa yhtä loistavan lukukokemuksen kuin tämä ensimmäinen kirja!


Helmet-lukuhaaste 2017: Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt

Siri Pettersen: Odininlapsi


Thorrald astui sisään, mutta ovi ei tahtonut sulkeutua hänen takanaan. Lunta tuprutti sisään sen raoista nopeammin kuin hän pystyi potkimaan sitä ulos. Hän puristi nyyttiä sylissään ja heittäytyi ovea päin kuin härkä. Se auttoi, ja hän sai salvan paikoilleen. Kotona oltiin. Turvassa.

Siri Pettersen: Odininlapsi
Alkuteos: Odinsbarn (2013)
Suomentaja: Eeva-Liisa Nyqvist
Kustantaja: Jalava
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 612

Ostin Odininlapsen itselleni viime kesänä Tampereella järjestetystä Finnconista. Olin lukenut siitä jo silloin ylistäviä arvioita ja kirjan kansikuva oli napannut huomioni heti ensinäkemällä. Vielä kun kirjan pohjoisiin maisemiin sijoittuva fantasiamaailma vaikutti kiehtovalta, päätin ostaa trilogian ensimmäisen osan itselleni. Olen aiemmin vierastanut klassista fantasiakirjallisuutta, sillä olen ajatellut sen koostuvan pääasiassa haltioista, miekkataisteluista ja lohikäärmeistä, jotka eivät itseäni erityisemmin kiinnosta. Tahtoisin kuitenkin tutustua erilaisiin fantasiamaailmoihin, joten koin että Siri Pettersenin Korpinkehät-trilogia voisi olla sopiva sarja tuttavuuden tekemiseen, mikäli ensimmäinen osa onnistuisi vetämään minut mukanaan.

Aloin lukea kirjaa jo vuosi sitten, mutta silloin fiilis lukemiseen ei ollut aivan sopiva ja kirja jäi kesken. Tänä kesänä sitten tuntui siltä, että haluan tarttua kirjaan uudestaan ja tällä kertaa luinkin 600-sivuisen opuksen melko nopeasti. Odininlapsi sijottuu skandinaavisiin maisemiin Yminmaalle ja kertoo 15-vuotiaasta hännättömästä Hirkasta, joka ei osaa syleillä.  Riitti, jossa vuosittain testataan nuorten kykyä syleillä maan Mahtia, on lähestymässä ja tällä kertaa olisi myös Hirkan vuoro osallistua. Koska Hirka saakin tietää olevansa jotain paljon pelätympää ja inhotumpaa kuin vain sudelle häntänsä menettänyt nuori tyttö, hän päättää lähteä pakomatkalle välttääkseen sekä Riitin että ne, jotka ovat hänen perässään. Hän on Hirka hännätön, odininlapsi ja mädänkantaja, ihminen, joka on saapunut Yminmaahan kivikehien kautta ja on vaaraksi kaikille yminmaalaisille. Kirjan alku etenee vähän hitaasti, mutta onnistuu kuitenkin herättämään mielenkiintoni tarinaa ja Yminmaan maailmaa kohtaan.

Kirjassa on yllättävän paljon kirjoitusvirheitä, mitkä haittasivat jonkin verran lukukokemuksesta nauttimista. Mietin myös lukiessani, että mikä minua joissakin kohtauksissa häiritsee. Määrittelin sen muistiinpanoissani "elokuvallisuudeksi", millä tarkoitan sitä, että pystyin näkemään kohtaukset mielessäni sellaisena, kuin ne jossakin keskinkertaisessa kliseisessä elokuvassa toteutettaisiin. Huomasin myös, että mielenkiintoani horjuttivat erilaiset valtataisteluihin sijoittuvat kohtaukset, joita en kokenut kovin kiinnostaviksi, sillä olisin mieluummin sukeltanut vain syvemmälle Hirkan tarinaan. Siinä mielessä koin Odininlapsen välillä heiluvan jonkinlaisella rajapinnalla sen suhteen, meneekö tyyli omaan makuuni liian "fantasiakirjamaiseksi". Onneksi ne kaikista perinteisimmät fantasiaelementit kuitenkin puuttuivat tästä kirjasta.

Minulle ei oikein missään vaiheessa iskenyt halua ahmia kirjaa eteenpäin, vaikka se kuitenkin jollain tavalla onnistui pitämään otteessaan ja voin sanoa pitäneeni siitä varsin paljon. Kirjan henkilöhahmot olivat minusta hyvin mielenkiintoisia, ja tahtoisin malttamattomasti kuulla lisää yhden jos toisenkin hahmon taustoista! Pidin myös siitä, että hahmoja ei tuotu tarinaan liikaa. Erilaisisille uskomuksille ja muinaisille tavoille pohjaava maailma, jossa parannetaan yrteillä ja kunnioitetaan pyhiä korppeja on onnistuttu rakentamaan kiehtovaksi. Karu pohjoinen ympäristö saa tietenkin myös erityiskiitosta minulta!
Joten kyllä, Odininlapsi onnistui vetämään minut ainakin sen verran mukaansa, että odotan mielenkiinnolla millaista jatkoa Hirkan tarina saa seuraavassa osassa, eli Mädässä!


Helmet-lukuhaaste 2017: Kirjablogissa kehuttu kirja

Elokuun lukumaraton


Kesän viimeistä lukumaratonia vietetään tänä viikonloppuna ja päätin itsekin hypätä tällä kertaa mukaan. Tätä elokuun lukumaratonia emännöi Oksan hyllyltä -blogi. Olen maratoonannut myös joskus aiemmin, mutta siitä on kulunut jo tovi, joten nyt on hyvä hetki kokeilla uudestaan!

Maratonia varten tein pari kirjastoreissua, joilla pyrin etsimään sopivan lyhyttä ja kevyehköä luettavaa pitkää lukurupeamaa varten. Halusin ottaa mukaan paljon vaihtoehtoja, joten kirjapinostani löytyy sarjakuvia, muutama lyhyt romaani, nuortenkirjoja, scifiä, kauhua ja yksi dekkarikin. Tarkoituksenani olisi lukaista aluksi jokin sarjakuva ja siirtyä sen jälkeen muihin kirjoihin. Ensimmäisellä lukumaratonillani pari vuotta sitten sain luettua 819 sivua, saa nähdä pääsenkö nyt tuhanteen sivuun asti.
Päivitän edistymistäni tähän postaukseen!


Lauantai 19.8. klo 15:00
Maraton alkaa! Kävin hakemassa eväät kaupasta ja seuraavaksi suuntaan sohvalle ja aloitan luku-urakkani. Ensimmäisenä ajattelin tarttua Kati Kovácsin Kamileen labyrinttiin.

19:38
Sain Kamileen labyrintin luettua nopeasti. Sen jälkeen tartuin Takashi Hiraiden Kissavieraaseen, jonka alku olikin hieman turhan verkkainen ja päädyin ottamaan pienet päivänokoset. Lepäilyn jälkeen sain kirjan luettua loppuun asti ja luettuja sivuja on tähän mennessä kertynyt 237. Seuraavaksi ruokatauko ja sen jälkeen ehkäpä Anne Leinosen Metsän äiti.

22:52
Olen ehtinyt Metsän äidissä sivulle 102 ja tarina pitää hyvin otteessaan. Ikkunan takaa kuuluu festareiden jumputus, mutta ei onneksi liian häiritsevästi. Yritän saada kirjan loppuun ennen nukkumaanmenoa, vielä ei ainakaan väsytä, joten eiköhän se onnistu. Luettuja sivuja on tällä hetkellä yhteensä 339.

Sunnuntai 20.8. klo 1:26
Sain Metsän äidin luettua. Sen myötä luettuja sivuja on nyt 445. Nyt nukkumaan, lukumaraton jatkuu aamulla. Saa nähdä hiipivätkö metsämökit ja suonsilmäkkeet uniin...

10:36
Heräsin yhdeksän aikaan ja hetken pohdinnan jälkeen päätin tarttua Elina Pitkäkankaan Kajoon. Ihmissusitarina on lähtenyt sen verran vauhdikkaasti liikkeelle, että lukeminen etenee hyvin. Luettuja sivuja on tällä hetkellä yhteensä 499.

13:46
Viimeinen lukutunti pyörähtää kohta käyntiin. Vielä loppukiri Kajon parissa, vaikken kirjaa nyt loppuun asti saakaan luettua. Sivuja kertynyt tähän mennessä 581.

15:12
Lukumaraton on nyt minun osaltani ohi. Ehdin Kajossa sivulle 188, joten luettujen sivujen kokonaismäärä on 633. Kirjoittelen loppukoontia vielä myöhemmin tänään, nyt lähden hetkeksi ulkoilemaan.


Luetut kirjat:

Kati Kovács: Kamileen labyrintti (85 sivua)
Takashi Hiraide: Kissavieras (152 sivua)
Anne Leinonen: Metsän äiti (208 sivua)
Elina Pitkäkangas: Kajo (sivulle 188 asti)

Yhteensä 633 luettua sivua.

Varsin hyvä lopputulos, mutta koska haaveilin pääseväni ainakin tuonne 800 sivuun asti, olen hieman pettynyt. Lukeminen sujui yleisesti ottaen hyvin, mutta pitämäni lepo-, ruoka- ja kännykkätauot tuppasivat venähtämään. Vähän päänsärkyinen ja nuutunut oloni myös hidastivat lukuvauhtiani välillä jonkin verran, vaikka mitään muita kovin suuria häiriötekijöitä ei ollutkaan.

Muut kirjat olivat mielestäni oikein hyviä maratoonaamiseen, mutta Kissavieras olisi vaatinut selkeästi rauhallisemman ja keskittyneemmän lukutilanteen. Huomasin myös, että minun lukunopeudellani ei hätyytellä tuhannen sivun rajaa, ellei mukana ole ainoastaan todella nopealukuisia kirjoja, kuten kevyitä sarjakuvia, runoteoksia tai vaikka lastenkirjoja.

Joka tapauksessa maratoonaaminen on sen verran mukavaa, että täytyy osallistua näihin jatkossakin! Mietin jo, että uskaltautuisinkohan valitsemaan seuraavalla kerralla luettavakseni vain yhden paksun kirjan. Voisi olla mielenkiintoista kokeilla, miltä tuntuu hypätä 24 tunniksi vain yhteen ainoaan kirjamaailmaan sen sijaan, että vaihtaisi tällä tavoin nopealla tahdilla kirjasta toiseen.

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa


Lapsi sylissä nukkuu. Hän laskeutuu rinteen juurelle, ohittaa jyrkänteen halki kapeana virtana soljuvat purot, lapsen kädet kaulan ympärillä, otsa vasten solisluita. Otsa on kova, lapsi kevyt, ei vieläkään täysin palannut ennalleen.

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 388

Inkeri Markkulan Kaksi ihmistä minuutissa kiinnitti ilmestymisensä aikoihin ensimmäiseksi huomioni kauniilla kansikuvallaan. Kun tutkailin kirjan kuvausta tarkemmin ja selvisi, että se on nuoresta malariatutkijasta kertova esikoisromaani, lisäsin sen oitis lukulistalleni. Markkula on koulutukseltaan biologi ja odotin mielenkiinnolla, miten kirjailjan tieteellinen tausta mahtaisi näkyä teoksessa. Nyt viimein kirja sattui olemaan kirjaston hyllyssä saatavilla ja pääsin tarttumaan siihen.

Kaksi ihmistä minuutissa kertoo Alinasta, nuoresta tutkijasta, joka on menettänyt puolisonsa Astridin auto-onnettomuudessa. Jäljelle on jäänyt vain kaipaus ja ulkopuolisuus, kun onnettomuuden jälkeen pariskunnan pieni Salli-tytär on määrätty asumaan Astridin vanhempien luokse. Surun seurauksena Alina uppoutuu työhönsä laboratorioissa. Kymmenen vuotta myöhemmin hän kohtaa malariakonferenssissa Loten, saksalaisen lääkärin, joka houkuttelee Alinan mukaansa pohjois-Thaimaassa sijaitsevalle malariatutkimuksen klinikalle. Trooppisessa ilmastossa on kuumaa ja kosteaa, hyttysiä ja moskiittoverkkoja, vehreitä latvustoja ja yön pimeydessä hehkuvia silmiä. Siellä on myös falciparum, jonka seurauksena sairaus ja kuolema ovat läsnä koko ajan. Lääkeresistentille mutaatiolle yritetään löytää ratkaisuja.

Kirjassa liikutaan eri vuosien ja tapahtumapaikkojen välillä; Alinan ja Loten aikaisempia kokemuksia käydään muistojen kautta läpi. Liikutaan Saksassa, Suomessa ja sademetsän siimeksessä.Välillä on hieman vaikea pysyä mukana siinä, kenen näkökulmasta tarinaa milloinkin kerrotaan, mutta se lienee osaltaan tarkoitus. Tarinat kietoutuvat toisiinsa ja tapahtumapaikkojen väliset tuhansien kilometrien välimatkat sulautuvat pois. Kerronta ja kieli on kauniin soljuvaa. Haikeus ja surumielisyys on tarinassa läsnä, mutta samalla kuitenkin kauneus kulkee sen mukana koko ajan. Kirjan käsittelemät teemat, kuten sairaus, rakkaus ja kaipaus ovat suuria, tärkeitä ja kipeitäkin, mutta niitä käsitellään kiihkottomasti ja kokonaisuudesta jää ennen muuta suruisan lempeä vaikutelma.


Helmet-lukuhaaste 2017: Suomalaisesta naisesta kertova kirja

Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven


Ensimmäinen sana, jonka iäkäs parturi lausui kun olin astunut hänen salonkiinsa, oli lyhyt ja tiukka käsky, joka olisi voinut tulla natsiupseerin suusta. Tai iäkkään parturin. - Istukaa! Tein kuten käskettiin, ennen kuin hän ehti terävöittää viestiä saksillaan.

Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
Alkuteos: La petite fille qui avait avalé un nuage grand comme le tour Eiffel (2015)
Suomentaja: Taina Helkamo
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 224

Olin tässä taannoin lähdössä pienelle kesäretkelle Turkuun ja halusin ottaa mukaani junalukemiseksi jonkin mahdollisimman pienen ja kevyen pokkarin. Sen perusteella valikoin kirjahyllystäni Romain Puértolasin Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven, jonka olin aiemmin keväällä voittanut Suomalaisen kirjakaupan arvonnasta. Puértolas oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, ja mitään sen suurempia odotuksia minulla ei kirjalle ollut. Toivoin sen vain olevan helpohkoa matkaluettavaa.

Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven kertoo tarinan ranskalaisesta postiljoonista Providencesta, joka on adoptoinut marokkolaisen orpotytön Zaheran. Zahera on tiedonjanoinen ja lukuintoinen 7-vuotias, joka haaveilee tulevansa isona sapionautti-leipuriksi. Zahera sairastaa kystistä fibroosia, joka tuntuu siltä kuin olisi nielaissut muhkean ukkospilven sisuuksinsa ja joka aiheuttaa hänelle yhä rajumpia yskänkohtauksia. Providencen on tarkoitus hakea lapsi Marrakechista luoksensa Ranskaan, mutta juuri silloin Islannissa purkautuvan tulivuoren tuhkapilvi pysäyttää Euroopan lentoliikenteen. Providencen on kuitenkin päästävä Marokkoon keinolla tai toisella, sillä niin hän on tyttärelleen luvannut. Niinpä hän opettelee lentämään itse ja pyytää Orlyn lentoasemalta lupaa nousta ilmaan.

Ihastuin kirjan alkuun välittömästi, sillä pidän suuresti maagisesta realismista ja alku lupaili jotain sen suuntaista. Tarinan edetessä tapahtumat muuttuvat yhä hämmentävämmiksi ja mielikuvituksekkaammiksi: tavataan kiinalainen merirosvo, tiibetiläismunkkeja Renaultin tehtaassa ja yksityislentokoneestaan mitaleja jakava Yhdysvaltain presidentti. Kirjan loppu kuitenkin vetää yllättäen maton jalkojen alta, enkä oikein tiedä miten suhtautua siihen. Tavallaan se sopii tarinaan, mutta toisaalta olen kuitenkin hyvin ärsyyntynyt. Hämmentävää! Mietinkin pitkään, minkä arvosanan tälle oikein antaisin, mutta lopulta päädyin vain tylsään keskiarvoon ärsyyntyneisyyteni ja ihastukseni välimaastosta.


Helmet-lukuhaaste 2017: Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

15 syytä odottaa (kirja)syksyä!

Kevät on aina ollut lempivuodenaikani. Syynä saattaa olla se, että olen syntynyt keväällä, maaliskuussa, jolloin pitenevät päivät tuovat mukanaan ensimmäisiä keväänmerkkejä. Valon määrä lisääntyy, hiirenkorvat ilmestyvät puihin ja koko kesä on vielä edessäpäin!

Syksyyn minulla sen sijaan on vähän ristiriitainen suhtautuminen. Melankoliaan taipuvaisena luonteena pidän siitä, että sateisina syyspäivinä saa ikään kuin luvan kanssa hautautua vilttien ja kaulahuivien uumeniin ja viettää iltoja hyvien kirjojen tai sarjojen parissa. Toisaalta taas alati lyhenevät päivät ja harmaaksi muuttuvat maisemat tuppaavat vetämään mielen vähän turhankin matalaksi ja auringon kaipuu on kova. Tästä syystä on hyvä keksiä syksylle paljon piristävää tekemistä. Tutkailin siis jo vähän syksyn kirjakatalogeja ja poimin niistä muistiin 15 itseäni eniten kiinnostavaa kirjaa!

Atena


Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä (ilmestyy elokuussa)

Vuosia sitten eräs työkaverini suositteli minulle Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikkoa ja yhdeksää muuta, sillä epäili minun pitävän kirjasta. Hän oli oikeassa ja siitä saakka Jääskeläinen onkin kuulunut lempikirjailijoideni joukkoon ja ilahduin, kun huomasin, että elokuussa häneltä ilmestyy uusi teos. Väärän kissan päivä on yhdenpäivänromaani, jossa pohdiskellaan muistamista ja unohtamista marrasvirtalaisen Kaarnan joutuessa selvittämään dementiaa sairastavan äitinsä salaisuuksia. 

Miikka Voutilainen: Nälän vuodet - nälänhätien historiaa (ilmestyy syyskuussa)

Kirjassa käydään läpi nälänhätien historiaa aina muinaisista korkeakulttuureista lähtien. Tämän lisäksi se kertoo myös syitä sille, miksi nälänhätä ei johdu yksinomaan luonnonoloista ja miksi nälkää edelleen nähdään monissa kehittyvissä maissa.

Aula & Co

Ane Riel: Pihka (ilmestyy syyskuussa)

Liv asuu pienellä saarella isänsä ja äitinsä kanssa. Arkea on se, että hän joutuu elämään pienessä kontissa ja että hänen isänsä tappaa äitinsä ja antaa Livin äidin vahingossa tukehtua kuoliaaksi. Pihka on samaan aikaan tarina rakkaudesta ja huolenpidosta sekä menettämisen pelosta ja vahingossa syntyvästä pahuudesta. Teos palkittiin Lasiavain-palkinnolla vuonna 2016.



Yu Hua: Xu Sanguanin elämä ja verikaupat (ilmestyy elokuussa)

Tarina Maon ajan Kiinasta ja viisihenkisestä työläisperheestä, jonka silkkkitehtaalla työskentelevä isä päättää ryhtyä käymään verikauppoja.

Gummerus

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa (ilmestyy elokuussa)

Pidin kovasti Taivaalta tippuvista asioista, joten tämä pitää ehdottomasti lisätä lukulistalle. Ennen kuin mieheni katoaa on brutaalin rehellinen tutkielma, jossa nainen haluaa merkitä miehensä muistiin ennen kuin tämä katoaa kokonaan.


Anni Kytömäki: Kivitasku (ilmestyy elokuussa)

Kytömäen Kultarinta on minulla vielä lukematta (pitäisikin tarttua siihen vaikka kesän aikana!), mutta siitä huolimatta lisään myös Kivitaskun lukulistalleni. Kivitasku on sukupolviromaani, jossa käsitellään mielen ja ruumiin vapautta kallioilla ja veden äärellä.

Eka Kurniawan: Kauneus on kirous (ilmestyy elokuussa)

Indonesialainen prostituoitu kietoutuu käärinliinaan odottamaan kuolemaansa. Vuosien kuluttua hän nousee haudastaan, mutta kohtaakin vain entistä säälimättömämmän maailman. Eka Kurniawa on indonesialainen nykykirjailija, jonka mielikuvituksellinen romaani avaa Indonesian historiaa ja kansanperinnettä.

Into


Ulla Pyyvaara  & Arto Timonen: Naamat (ilmestyy lokakuussa)

Asunnottomuutta käsittelevä haastattelu- ja kuvakirja, joka sisältää sekä asunnottomien että asiantuntijoiden puheenvuoroja. Esille nousee verkkokellareita ja väkivaltaa, mutta myös huumoria yllättävissäkin paikoissa.

Like

Dmitri Gluhovski: Metro 2035 (ilmestyy lokakuussa)

Moskovalaisiin metrotunneleihin sijoittuvan scifi-trilogian päätösosa. Ydinsodan jälkeisessä maailmassa selviytyneet taistelevat elintilasta metrotunneleissa ja unelmoivat mahdollisuudesta palata takaisin maanpinnalle. 

Otava


Johanna Holmström: Sielujen saari (ilmestyy syyskuussa)

Lapsensa menettänyt Kristina joutuu Sielujen saarelle ja vuosia myöhemmin sama kohtalo odottaa Elliä, joka pakenee kotinsa ahdasta ilmapiiriä. Terveyden ja hulluuden rajoja tarkasteleva kertomus naisista, joita Sielujen saari yhdistää.

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (ilmestyy syyskuussa)

Mikael Agricolasta Tapani Löfvingiin ja nuijasodista noitavainoihin, eli koiramaista Suomen historiaa 1500-luvulta 1800-luvulle.

Tammi

Jari Järvelä: Se ken tulee viimeiseksi (ilmestyy syyskuussa)

Järvelän teosta kuvataan jännityskirjaksi, jossa Eikä yksikään pelastunut kohtaa Nälkäpelin. 10 suomalaista on valittu mukaan kilpailuun, jossa tarkoituksena on kulkea Euroopan vaikein patikointireitti. Maaliin asti selviytyviä odottaa miljoonan euron voittopotti, mutta matkan varrella kilpailu muuttuukin elossapysymiskamppailuksi.



Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen (ilmestyy elokuussa)

Uusin Murakami pitää totta kai myös lisätä listalle! Hajumin elämässä kaikki on melko lailla hyvin, mutta nuoruudenrakkaus kaihertaa hänen mieltään. Yllättäen nuoruuden rakastettu palaakin Hajumin elämään ja hänen on tehtävä valinta nykyisen tilanteen tai menneen elämän välillä.

WSOY

Marianna Kurtto: Tristania (ilmestyy elokuussa)

Huomaan, miten monet pienille saarille sijoittuvat tarinat vetävät minua puoleensa... Tristania on kertomus keskellä Atlanttia sijaitsevasta 264 asukkaan saaresta, välimatkoista ja omien juurten vaikuttavuudesta.



J.R.R. Tolkien: Hobitti eli Sinne ja takaisin (ilmestyy syyskuussa)

J.R.R. Tolkienin syntymän 125-vuotisjuhlan ja Hobitin ilmestymisen 80-vuotisjuhlan kunniaksi fantasiaromaani ilmestyy tänä syksynä uusintapainoksena ja Tove Janssonin kuvituksella. Ehkäpä tämän myötä minunkin on nyt viimein aika tarttua Tolkieniin!